Meren urhoja

Harvey ilmotti ettei hän ollut koskaan eläessään voinut sen paremmin; mutta vasta sitten kun hän näki kuunarin "Täällä Ollaan" Wouvermanin telakan luona puhtoisena ja siistiksi siveltynä, hävisi hänen epämieluisa tunteensa omituisen ylpeyden ja kaihomielen sekotukseen. Toiset ihmiset – kesävieraat ja sen sellaiset – soutelivat huvikseen pikku veneillä tai katselivat merta rantalaiturin päästä, mutta hän ymmärsi asioita syvemmältä – enemmän asioita kuin hän jaksoi pitää ajatuksissaan. Sittenkin olisi häntä miltei haluttanut istua ja itkeä sitä, että tuo pikku kuunari nyt oli lähdössä pois. Rouva Cheyne itkikin joka askeleella heidän mennessään satamaan, lausuen mitä merkillisimpiä ajatuksia rouva Troopille, joka hyvitteli häntä kuin pikku lasta, niin että Dan, jota ei oltu siten hyvitelty sitten kuin kuusivuotiaana, vihelsi ääneen.

Ja sitten vanha miehistö – Harvey oli mielestään merimiesten vanhimpia – laskeutui vanhaan kuunariin kuluneitten pyynti veneitten keskelle, jonka jälkeen Harvey päästi irti peräkiinnikkeen laiturin päästä ja he työnsivät aluksen käsillään liukumaan laiturin sivua pitkin. Jokainen halusi sanoa niin paljon, ettei kukaan saanut sanotuksi mitään erikoista. Harvey pyysi Dania pitämään huolta Salters-sedän saappaista ja Pennin veneen-ankkurista, ja Pitkä Jack kehotti Harveyta muistamaan hänen opetuksiaan merimies-taidossa; mutta leikinlasku menetti voimansa noitten molempien naisten läsnäollessa; ja vaikea onkin olla sukkela silloin kun vihreä satamanvesi levenee levenemistään ystävyksien välillä.

"Ylös halkaisija ja keulapurje!" huusi Disko asettuen ruorirattaan ääreen, kun tuuli alkoi ottaa purjeisiin. "Tapaamme toiste, Harve. Taidanpa usein tulla muistelemaan sinua ja teikäläisiä."

Sitten alus liukui kuulomatkan ulkopuolelle, ja he istuutuivat katselemaan sen etenemistä. Ja yhä rouva Cheyne itki.

"Kas niin, kilttiseni", sanoi rouva Troop; "olemmehan me molemmat naisia. Kyllä mielenne keventyy kun saatte itkeä oikein sydämenne pohjasta. Vaikka Jumala tietää että minulle siitä ei ole koskaan ollut mitään hyvää; mutta hän tietää myös että minulla on ollut syytäkin itkeä!"

Muutamia vuosia myöhemmin ja toisessa päässä Amerikkaa käveli eräs nuori mies pitkin merisumusta harmaata, tuulille altista katua, jota reunustivat kallisarvoiset, puusta kiveä jäljitellen rakennetut talot. Hänen seisoessaan taotusta raudasta valmistetun ristikkoportin edessä tuli paikalle hevosella ratsastaen – ja tuhannen dollarin hevoseksi se olisi ollut halpa – toinen nuori mies. Ja heidän välilleen sukeutui seuraava keskustelu:

"No hei, Dan!"

"Heipä hei, Harve!"

"Mitäs sinulle kuuluu?"

"No, minun pitäisi tehdä tämä matkani noin niinkuin aliperämiehenä.

Etkö sinä jo pian ole päässyt siitä siunatusta opistostasi?"

"Sinne päinhän se alkaa olla menossa. Voit arvata, että Leland Stanfordin yliopistossa on eri oppimäärät kuin kuunarilla 'Täällä Ollaan'; mutta ensi syksynä minä aion antautua liikehommiin oikein vakituisesti."

"Meidän laivojammeko johtamaan?"

"No mitäpäs muuta. Odotahan vain, kun minä pääsen sinua kovistelemaan, Dan. Minä aion panna tuon vanhan linjan polvilleen huutamaan armoa, kun otan sen käsiini."

"Se ei minua pahastikaan peloita", sanoi Dan veljellisesti virnistäen, samalla kun Harvey laskeutui hevosen seljästä ja kysyi aikoiko hän tulla sisään.

"Siinä mielessä minä nostin ankkurin; mutta kuulehan, onko tohtori jossain täällä lähettyvillä? Minä hukutan sen hupsun neekerin vielä jonain päivänä niine vietävän ennustuksineen."

Kuului matalaa, voitonriemuista naurunkihitystä, ja entinen kuunarin kokki astui esiin sumusta ottaakseen hevosen suitset. Hän ei koskaan sallinut kenenkään muun toimittaa palveluksia Harveylle.

"Sakeaa kuin matalikoilla vai kuinka, tohtori?" sanoi Dan suostutellen.

Mutta sysimusta kelttiläinen kaukonäkijä ei katsonut soveliaaksi vastata, ennenkuin oli taputtanut Dania olalle ja kahdennenkymmenennen kerran raakkunut hänen korvaansa vanhan ennustuksensa:

"Herra – palvelija. Palvelija – herra", sanoi hän. "Muistathan, Dan Troop, mitä sanoin? Silloin kuunarilla?"

"No niin, en tahdo väittää etteivät asiat jokseenkin siltä näyttäisi nykyään", sanoi Dan. "Mutta 'Täällä Ollaan' oli kelpo alus, ja useammassa kuin yhdessä suhteessa minä saan kiittää sitä paljosta – sitä ja isää."

"Minä myös", virkkoi Harvey Cheyne.