Kitabı oxu: «Virran varrelta: Runoja»
Erkki Kivijärvi
Virran varrelta: Runoja
Julkaisija – Good Press, 2021
EAN 4064066347864
Sisällysluettelo
JOELTA
KOSKILTA
KOSKIEN KAUPUNGISTA
KULJEKSIVA LAULAJA
JOELTA
Suven sointuja.
Juhannusiltoja.
Serenaadi.
Halla.
Syys.
Jäähyväiset.
KOSKILTA
Koskilla.
Kosken kohinoita
1. Kerran laulun kuuli lapsonen.
2. Ihminen kuinka on pieni.
3. Ei onni ole kiilto auringon.
4. Ystävän kuolinvuoteen ääressä.
5. Aallon tuoda, toisen viedä.
6. Viisahat vanhat porttien pielissä istuu.
KOSKIEN KAUPUNGISTA
Kotikaupunki.
Rouva Riccardini.
Fredrikson.
KULJEKSIVA LAULAJA
Kuljeksiva laulaja.
Donna Velata.
Onni.
Olis vierellä hän…
Pieni kuutamolaulu.
Mitä toivoisit —?
Punahilkka.
Kerran kesässä.
Kaks yksinäistä.
Tornionjoen tuolta puolen.
1. Säivi.
2. Metsäpirtti.
3. Erojuhla Pyynyssä.
JOELTA
Sisällysluettelo
Suven sointuja.
1.
Myrsky viuhuu. Ryskyen kaatuvat metsien puut.
Salamat sinkovat ilmojen halki.
Virran laineet lentävät. Pärskyvät paasien kylkiin.
Vapisevat ilmojen pielet.
Repeää mustien pilvien peittämä taivas,
tulta syöksyy halkeamasta,
keltaisten liekkien kieli
kuin kultaisen miekan terä.
Pitkäisen jylinä käy.
Ja tuuli ulvoo, huokaa, huutaa
niinkuin parkuisi hullujen parvi,
soisi sieluton kirkaisu yöhön:
sanatonta tuskaa ja murhetta mieletöntä.
Kunnes taas jylinään hukkuvat äänet muut
ja välähtää taivahan tulinen säilä.
Tunnit vierivät verkkaan, kaameat kauhun tunnit, täynnä pelkoa, ankeaa ahdistusta. Vuoteilla valvovain nousevat hartaat huokaukset kohti taivasta, halki pilvien synkkäin, tummain, läpi salamanvälkkehen tulentuiskun eteen valtaistuimen Elon ja Kuolon Herran, anoen auvoa, lohdutusta, sielun hädästä pelastusta. Tuskan hikeä, kätten vääntelyitä, lapsuususkojen muistonsirpaleita…
Tärähtää maa, kumahtavat ilmojen äärettömyydet. Salaman sinisin välkkehin vastaus piirtyy kuparinkiiltoista pilven päärmettä pitkin tulikirjaimilla:
"Mato maan, tunnetko tahtosi voimattomuuden?"
2.
Öisen kauhun jälkeen koittaa päivä,
Huomen tyyni, kirkas, kastekiiltoinen.
Ruskohohtein loistaa pilven häivä,
Nousee lakoon lyödyt korret peltojen.
Lintukuoro virret virittääpi,
metsä havahtuu ja latvat humajaa.
Huomenkiiltoon kauhu häviääpi,
onnen aalloissa jo kylpee tuore maa.
Niin on leyhät lännen tuulahdukset,
pihan pihlajista kukkain lemu käy.
Niin on kaukana jo huolten huokaukset,
kuolon varjoa ei auringossa näy.
Kultasiipi perhot karkeloipi,
kimalaisten lauma parveilee.
Metsätieltä paimenlaulu soipi,
sanat kaiku kauas kantanee…
3.
Saapuu ilta, satuhämyyn hienoon verhoo tienoon, metsät, pellot, ahomaat lehdot, niittyhaat.
Kukkuu käki.
Karkeloon käy nuori väki.
Kesäilta — vanha juttu, kylän keinu — paikka tuttu. Viulut soivat tanssin tahtiin; keli' ei kultaa, käyköön vahtiin, ettei ämmät kielikellot tänne pääse urkkimaan, kylvämähän juorupellot, kademielin kurkkimaan!
Kell' on jalan nousu paras,
se on sydämien varas.
Kellä pyörein punaposki,
siihen varkaan käsi koski.
Säihky silmäin, hymy huulten sukua on suvituulten, yhtä herkkää, herääväistä, yhtä kirkkaan poutasäistä.
Vielä, vielä viulu soi, kaukana on aamun koi!
4.
Aamun ruskossa kun hohtaa metsänranta, punertuvat varret honkapuitten, käypi vasta kotihinsa nuorten parvi. Kell' on rinnassansa metsäntähti, kellä lakissansa valkee kukkaterttu huojuu sulkatöyhdön uljaan lailla.
Mutta riemu, joka täyttää nuoret mielet, elon rikkaat sykähtelyt, soitot, sävelihin syttää sydämet ja sielut, paisuu laulelmaksi täytten rintain, puhkee kiitosvirreksi ja vierii sävellainehina yli tienoon.
Juhannusiltoja.
1.
Jo painuu päivä laskuansa kohti ja sammuu liekki lännen ruskojen, ja virran kalvo, joka äsken hohti kuin kulta, tummuu utuun peittyen. Mut katso! Tuolta vastarantamalta nyt tuli taivahalle leimuaa. Ja etkö kuule? Heljanmäen alta soi sävel vieno, laulu kajahtaaa.
Lie portit auki sadun valtakuntaan, käy keijukaiset karkeloihin kai, ja lehto uneksuupi onnenuntaan, kun Paanin taikahuilun kuulla sai… On metsän menninkäiset matkoillansa, ja kääpiöitten valkeita on tuo, he helskyttävät kultaseulojansa ja hiekka heille aartehia suo…
Mut eihän unta voine laulu olla,
mi kirkkain ihmisäänin korviin soi?
Ei, juhlat nyt on Heljan vainiolla,
ja nuori väki siellä karkeloi!
Ja kokkovalkea on tuli tuolla,
mi säkeniä räiskyin roihuaa.
Hei! Pyssyt paukkuu Hakkarilan puolla
ja menninkäiset metsiin karkoittaa.
Nyt käymme, armas, mekin karkeloihin
ja riemujuhliin suven sunnuntain!
Ja sydänsuru, mielen murhe, joihin
soi elo ilon pisaroita vain,
ne tänä yönä kaikki unhoitamme.
Me käymme piiriin nuorten seppelpäin,
Ja todeks' uskomme me unelmamme,
ah, todeks' onnen öitten kiitäväin!
2.
Oli juhla ja Juhannusilta ja koivut ja seppeleet, soi laulelot rantamilta ja helkähti säveleet.
Oli suvisen riemun raiku
Ja liekissä kokkopuut
kävi karkelo, kiiri kaiku,
oli naurussa nuorten suut.
Sinä ylinnä karkelossa,
tuli silmissä, hymysuin,
minä piilossa pimennossa
sulountani uneksuin:
On kammari lehvitetty,
kukat pihlajan tuoksut luo,
ja seinät on sivelletty —
mies nuorikon taloon tuo.
Sävel viulujen vastassa varmaan,
Pulsuz fraqment bitdi.
