Kitabı oxu: «Kyttä»
Kössi Kaatra
Kyttä
Julkaisija – Good Press, 2021
EAN 4064066348151
Sisällysluettelo
KYTTÄ
SONETTEJA
LAULUJA
I.
Kyttä I-XIII
II.
Sonetteja 1-18
III. Lauluja.
Lupauksia
Matkan varrella
Orvon osa
Oli kuudanyö
Ole vapaa!
Impyen huvi
Meren taa putosi päivä
Tule pois!
Ero
Tovin vain
Kaunis — kauniimpi
Unilaulu
Sairas mies
Uni sekin
Huolen tullen
En pääse —
Kumpa —
On niinkuin —
Syntiä tehnyt
Surusta iloon
Lempemme puu
"Olet ahne" —
Rikasta riemua
Kuten tahdot —
Helmiä sataa
Nyt koitellaan —
Korkia Veisu
Verhoten kauneu
Helluntai
Arolempeä
Vereni
Palava pensas
Oi kumpa —
KYTTÄ
Sisällysluettelo
Kevättalvella 1905
"Ken kerran katsoi kauneimpaan, sen silmät huijentuivat, sen silmät siinä ainiaan kautt' elämänsä uivat."
I.
Ma ajan hiiden hirveä, niin villiä ja virmaa, mi lumiaavan äärellä vapaana kiitäin kirmaa.
Nyt vasta löysin jäljet sen,
kun kauvan noita hain ma,
kun erämiehen murheiden
kaikk' kauhut tuta sain ma.
Kun ylivoimin taistelin
ja monta kertaa vaivuin
ja epäilystä kuuntelin
ja tuskan alle taivuin.
Nyt vasta löysin jäljet sen,
ja vannon: niitä seuraan,
vaikk' kiini koskaan saisi en
ma pyhätöiden peuraa.
Yöt, päivät hiihdän jälkiään
ja erämaata matkaan,
ja kotihini kääntymään
mua ei saa jumalatkaan.
Näät päässä tien on kaikkeni, vaan tyhjä takanani; jos katsoisinkaan taakseni, niin ois se kuolemani.
II.
Ma unta näin, kun nukkunut ma olin nuotiolle: ol' linna uljas kohonnut öiselle hongikolle.
Ja linnass' istui neitonen,
seessilmä, silkkitukka,
laps laulujen ja leikkien,
maan kaunokaisin kukka.
Ma olin köyhä laulaja,
mi linnan neittä lempi,
mut ritarilla korskalla
ol' linnan immen hempi.
Ja kaiutellen kanneltain
ma lemmestäni lauloin,
mut ihanaisna impi vain
ritariansa kauloi
ja mulle säälihymyn soi ja palkaks lantin antoi — ja asemies se immen, oi, häävuotehesen kantoi.
Ja häissä linnan neitosen
ja soturin ma soitin,
mut silloin kerran viimeisen
myös kanneltani koitin.
Häät juotuaan näät rouvineen
pois korska herra matkas
ja silloin kaiho kanteleen
hiushienot kielet katkas
ja silloin loppui laulukin ja loppui laulajakin, min haamu tielle syöstihin laill' luihun kulkurakin.
III.
Ma näin jo sen, ma näin jo sen, näin unelmaini pyhän ja eessä sielun silmien sen nään nyt yhä, yhä!
Ma kuljin kohti kukkulaa,
min päällä päivä hohti,
kun sinne erä-kulkijaa
halk' korven jäljet johti,
ja kun ma pääsin päälle sen, päin hiiden hirvi juoksi ja silmät tulta tuiskien se luontelihe luoksi.
Ma kohta jousta jännitin
ja kaarta koitin äkin
ja sydämeensä silmäsin
ja koitin tähdätäkin.
Mut yksi ainut katse sen
mun käteni jo nitoi,
yks lieska silmäin syvien
mun vangiks kohta sitoi.
Sen silmät suitsi salamaa,
pyhintä pyhää tulta.
Oi, niiden eessä kalpeaa
on kuun ja päivän kulta.
Ja niiden eessä ihminen
vain vapisee ja vaipuu
ja maahan kääntää katsehen
ja polvillensa taipuu.
Niin minäkin. Mut tovin vaan
mua katsoi tuo ja — lähti
kuin ukonnuoli radallaan
tai taivon lentotähti.
Ja keskell' erämaata ma
taas ypö-yksin kuljin,
mut jumalaisen kuvansa
ma sydämeeni suljin.
Ja kera sen mä hiihtelen
ja iloitsen ja huolen,
ja jos ma kaadun korpehen,
niin kera sen ma kuolen.
IV.
Kun viima vinkuu, tuuli käy ja lunta tulla tuiskii, maan yllä ilta hämärtäy ja puista peikot kuiskii,
kun jäljet hukkuu hankehen ja väsymys mun valtaa, niin näin mä silloin laulelen pois tunnon tuskan alta:
"Oon erämies
ja luoja ties
ma koska päätän retken
ja tokko saan
ma koskonkaan
elää sen suuren hetken,
kun hirveni
on omani,
on suuri saalis mulla,
min vuoksi ma
sain taistella
ja tänne asti tulla.
Mut surren en,
en huoaten
ma taita taipaletta
ja säästäen
vain soittelen
ma kaihon kanteletta.
Oon erämies
ja luoja ties,
se tahdon myös ma olla
ja työni tän
vain pyhitän
kuin mies ma taistelolla!"
Näin virttä vierrän, sävelin ma sydänsurut suistan ja toivonlapsen laulelmin yön peikot pois ma puistan.
Pulsuz fraqment bitdi.
