Kitabı oxu: «Titus Andronicus»

Näytelmän henkilöt:

SATURNINUS, viimeisen Rooman keisarin poika, sittemmin keisari.

BASSIANUS, hänen veljensä, Lavinian kanssa kihloissa.

TITUS ANDRONICUS, roomalainen ylimys, päällikkö sodassa

gootteja vastaan.

MARCUS ANDRONICUS, kansantribuuni, Tituksen veli.

LUCIUS, |

QVINTUS, | Titus Andronicuksen poikia.

MARTIUS, |

MUCIUS, |

Nuori LUCIUS, Luciuksen poika.

PUBLIUS, Marcus Andronicuksen poika.

AEMILIUS, roomalainen ylimys.

ALARBUS, |

DEMETRIUS, | Tamoran pojat

CHIRON, |

AARON, maurilainen, Tamoran rakastaja.

Sotapäällikkö.

Tribuuni.

Sanansaattaja.

Talonpoika.

Goottilaisia ja roomalaisia.

TAMORA, goottein kuningatar.

LAVINIA, Titus Andronicuksen tytär.

Lapsenhoitaja, ja musta lapsi.

Senaattoreja, tribuuneja, oikeudenpalvelijoita, sotureita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikkana Rooma ja sen lähiseudut.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Kapitolin edusta

(Andronicus-suvun hauta näkyvissä. Ylempänä esiintyvät

tribuunit ja senaattorit, alempana toisella sivulla

Saturninus seuralaisineen, toisella Bassianus seuralaisineen.)

SATURNINUS

 
Patriisit jalot, oikeuteni tukeet,
Aseilla asiaani ajakaa;
Te, kansalaiset, rakkaat toverini,
Perintöäni miekoin puolustakaa.
Sen vanhin poika olen, jota viimeks
Somisti Rooman valtadiadeema.
Isäni arvon tahdon omistaa;
Ei sortaa esikoisuuttani saa.
 

BASSIANUS

 
Toverit, suosijani, Rooman miehet,
Caesarin poikaan, Bassianukseen,
Jos mieltynyt on Rooman valtasilmä,
Tie Kapitoliin sulkekaa ja älkää
Häpeän lähestyä salliko
Sit' istuinta, jok' oikeuden, hyveen,
Jalouden, kohtuuden on pyhäkkö,
Vaan vaali suokoon voiton ansiolle;
Ajakaa vaalin vapautta, miehet.
 

(Marcus Andronicus astuu esiin, kruunu kädessä.)

MARCUS

 
Te, prinssit, jotka ystävin ja lahkoin
Tapaatte kruunua ja valtaa, tietkää,
Ett' yksimielisesti Rooman kansa,
Jot' edustamme me, nyt vaalin kautta
On Rooman keisariksi määrännyt
Andronicuksen, joka Pius-nimen
Sai suurist' ansioistaan Roomaa kohtaan.
Niin kelpo miestä, oivaa sotilasta
Ei ole toista tässä kaupungissa.
Senaatti hänet kutsunut on kotiin
Sodista ankarista goottein maalta.
Hän, vihollisten kauhu, poikineen
Tuon sotaisan ja vahvan kansan voitti.
On asiaamme vuotta kymmenen
Hän puoltanut ja miekoin lannistanut
Vihollis-uhkaa. Viidesti hän Roomaan
Palasi haavoissaan ja poikans' uljaat
Toi tantereelta kotiin kirstuissa.
Nyt vihdoin voitonmerkein ahdattuna
Palajaa Roomaan taas Andronicus,
Kehuttu Titus, aseloistossaan.
Siis pyydämme – sen miehen kunniaksi,
Jonk' aimo jälkeläisen saavan suotte,
Ja senaatin ja Kapitolin nimeen,
Joit' arvon kunnioittaa tahdotte —
Eritkää, hajoittakaa seurueenne!
Pois väkivalta! Nöyrää rauhan tietä
Siivosti esiintuokaa ansionne.
 

SATURNINUS

 
Tribuunin kaunis puhe suostuttaa.
 

BASSIANUS

 
Marcus Andronicus, niin suoruuteesi
Ja totuuteesi luotan, niin sua hellin
Ja omaisias, niin on mulle rakas
Sun jalo veljes Titus poikineen
Ja hän, joss' aatokseni kaikki elää,
Lavinia armas, Rooman kaunistus,
Ett' ystäväni kaikki kotiin päästän
Ja onneni kansansuosin vaakaan
Ma punnittavaks asiani heitän.
 

(Bassianuksen seuralaiset menevät.)

SATURNINUS

 
Te ystävät, te oikeuteni tukeet,
Nyt kiittäin teidät kotiin lasken kaikki,
Ja maani suopeuteen ja suosioon
Ma itseni ja asiani heitän.
 

(Saturninuksen seuralaiset menevät.)

 
Niin ole, Rooma, hyvänsuopa sinä,
Kuin sinuun luottava ja harras minä.
Avatkaa portit minun sisään mennä.
 

BASSIANUS

 
Niinikään minun, halvan kilpaajan.
 

(Menevät ylös Kapituliin.)

 
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
 

(Eräs päällikkö tulee.)

PÄÄLLIKKÖ

 
Tie auki! Sankari Andronicus,
Hyveiden turva, Rooman uljain urho,
Sodissa kaikiss' aina voittoisa,
Palannut onnell' on ja kunnialla
Seuduilta, missä miekoin ahdisti
Ja alleen voitti Rooman viholliset.
 

(Torvien ja rumpujen soidessa tulevat Martius ja Mucius;

heidän jäljessään kaksi miestä, jotka kantavat mustalla

vaatteella peitettyä ruumiinarkkua; sitten Qvintus ja Lucius

Heidän jälkeensä Titus Andronicus; sitten Tamora, Alarbus,

Demetrius, Chiron, Aaron ja muita gootteja vankeina; sotureita

ja kansaa. Kantajat laskevat arkun maahan ja Titus puhuu.)

TITUS

 
Sua tervehdin,
Surupuvussasi voittorikas Rooma!
Kuin laiva, purettuaan tavaransa,
Taas kalleuksineen palaa satamaan,
Miss' ensin nosti ankkurin, niin tulee
Andronicuskin laakeroituna
Ja maataan tervehtelee kyynelin,
Ilokyynelin, taas Rooman nähdessään.
Zeus, Kapitolin suojelija suuri,
Luo pyhiin menoihimme armon katse!
Viidestäkolmatt' urho-pojasta —
Puolt' enempää ei Priamuksell' ollut —
On tässä jäännös, elävä ja kuollut.
Palkitkoon Rooma lemmell' eloon jääneet,
Ja niille, jotka nyt vien viimelepoon,
Se haudan suokoon esi-isäin viereen.
Täss' suovat gootit levon miekalleni.
Omistas huoletonna, julma Titus,
Viel' annatko sa poikas hautaamatta
Kamalaa Styxin rantaa harhailla? —
Nuo veljein viereen viekää! – (Hautaholvi avataan.) Toisianne
Nyt vaiti tervehtikää kuolleen tapaan!
Levossa maatkaa, isänmaanne uhrit! —
Oi, sinä, ilojeni pyhä piilo,
Avujen, aateluuden kallis säily,
Kuin monta poikaa multa kätketkään,
Joit' isä ei näe enää ikänään!
 

LUCIUS

 
Suo meille uljain goottilainen vanki,
Sen että silvomme ja roviolla
Ad manes fratrum lihat uhraamme
Tään tyrmän eessä, miss' on veljein luut,
Niin että haamut leppymättömät
Maan pääll' ei kummittelis hirmuksemme.
 

TITUS

 
Ylevin näistä viekää: vanhin poika
Tuon onnettoman kuningattaren.
 

TAMORA

 
Seis, roomalaiset veljet! – Armon herra,
Voittoisa Titus, sääli kyyneleitä,
Emon kyyneleitä pojan puolesta!
Jos sinun poikas oli kalliit sulle,
Mun poikani on yhtä kallis mulle.
Siin' eikö kyllä, että vankeina
Toit meidät Roomaan ikeen-alaisina
Paluutas, voittomatkaas ylentämään?
Kadulla vielä poikaniko tapat,
Siks että sankarina maataan puolsi?
Sun poikasi jos oikeus oli maataan
Ja kuningastaan puoltaa, niin myös minun.
Oi, Titus, hautaas älä verin tahraa!
Jumalten luonnett' omistaa jos tahdot,
Sit' armon antajana omista:
On armo tosi-aateluuden merkki.
Suur' Titus, säästä esikoistani!
 

TITUS

 
Anteeksi, rouva hyvä; mieles malta.
Nuo niiden veljiä on, jotka kansas
Näk' elossa ja kuolleina; nyt hurskaast'
Anovat veljein veren sovitusta.
On uhri poikas; hänen kuolla täytyy,
Jott' uikuttavat haamut tyyntyisi.
 

LUCIUS

 
Pois hänet viekää! Heti tulen tekoon!
Ja miekoillamme ruumis roviolla
Niin silpokaamme, ettei palaa jää.
 

(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius menevät, mukanaan Alarbus.)

TAMORA

 
Jumalatonta, julmaa hurskautta!
 

CHIRON

 
Noin raaka puoliksiko Scythiakaan?
 

DEMETRIUS

 
Äl' ylvään Roomaan vertaa Scythiaa.
Alarbus lepoon käy; me eloon jäämme
Tituksen katseen uhkaa vapisemaan.
Kokoa mieles, äiti; toivo vielä:
Ne jumalat, joilt' aseet alkeat
Sai Troian kuningatar¹ verin kostaa
Trakian tyrannille teltassaan,
Myös suovat, että goottein kuningatar —
Niin, kuningatar, gootteja kuin gootit —
Saa verin kostaa vihollisilleen.
 

(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius palaavat, miekat vyöllä.)

LUCIUS

 
Isä ja herra, roomalainen tapa
On suoritettu: silvottu Alarbus;
Sisukset vireill' uhritulta pitää,
Jok' ilmaa höystää niinkuin suitsutus.
Nyt jäljell' on vain veljet haudata
Ja riemuin heitä tervehtiä Roomaan.
 

TITUS

 
Se tehkää! Heidän sieluilleen nyt lausuu
Hyvästit viimeiset Andronicus:
 

(Torvien soidessa arkku lasketaan hautaan.)

 
Levätkää kunniassa, poikani!
Rauhassa maatkaa, Rooman parhaat urhot,
Maailman muutteista ja murheist' erin!
Ei täällä vilppi vaani, kateus paisu,
Ei kiron myrkyt kasva, ei käy myrsky,
Ei melu, kaikk' on tyyntä iki-unta.
Levätkää kunniassa, poikani!
 

(Lavinia tulee.)

LAVINIA

 
Eläköön kunniassa kauan Titus!
Ylevä isä, elä maineessa!
Tään haudan partaalla ma kyynelveron
Nyt maksan veljieni peijaisiksi,
Ja polvill' edessäsi maata kastan
Paluusi johdost' ilokyynelin.
Mua siunaa voitokkaalla kädelläsi,
Jonk' onnest' iloitsevat Rooman parhaat.
 

TITUS

 
Oi, hyvä Rooma, tämän lievikkeen
Sydämmen iloks säästit vanhukselle! —
Lavinia, elä iäkkäämmäks isää,
Hyveides mainett' ikuisesti lisää!
 

(Marcus Andronicus, Saturninus, Bassianus ja muita tulee.)

MARCUS

 
Eläköön kauan Titus, veli rakas!
Triumphis Roomalle on ilonäky.
 

TITUS

 
Suur' kiitos, tribuuni ja jalo veljyt!
 

MARCUS

 
Ja tervetulleet sodast' onnekkaasta,
Te langot elävät ja kaatuneet.
On sama onnen osa teillä, nuoret,
Jotk' isänmaanne eestä taistelitte;
Mut sen on peijaisjuhla taattavin,
Ken Solonin on onnen saavuttanut²
Ja maineen vuoteell' uhmaa sattumaa.
Titus Andronicus, tää Rooman kansa,
Jonk' aina olit tosi ystävä,
Mun, tribuuninsa, kautta lähettää
Tään valkean ja tahrattoman vaipan³
Ja kuolleen keisarimme poikain kanssa
Sun keisar'ehdokkaaksi asettaa.
Se ylles pue, ole candidatus,
Ja Roomaa päätönt' auta saamaan pää.
 

TITUS

 
Parempaa päätä jalo ruumis kaipaa
Kuin vanhan heikkoudesta vaappuvaa.
Tähänkö pukeuisin vaivaks teille?
Mun tänään julkisesti valitsette
Ja huomenn' elämän ja kruunun heitän
Ja uutta vaivaa teille tuotan vain. —
Ma vuotta neljäkymment' olen ollut
Soturis, Rooma, onnell' ohjannut
Maan sotavoimaa, hautaan kätkenyt
Ykskolmatt' urhopoikaa, jotka saivat
Ritarilyönnin kentällä ja aseiss'
Uroina maansa eteen kaatuivat.
Kunniasauva vanhukselle sopii,
Ei maita vallitseva valtikka;
Sen viime pitäjässä lujuutt' oli.
 

MARCUS

 
Sa kruunun, Titus, saat, jos sitä pyydät.
 

SATURNINUS

 
Tribuuni julkea, vai tiedät sen?
 

TITUS

 
Oi, tyynny, Saturninus!
 

SATURNINUS

 
                        Roomalaiset,
Minulle oikeutta! – Miekka maalle,
Patriisit! Älkää kätkekö sit' ennen
Kuin Saturninus Rooman keisar' on. —
Pois hornan kattilaan, Andronicus,
Jos multa kansan sydämmet sa ryöstät!
 

LUCIUS

 
Mies ylpeä, jok' onnes ehkäiset,
Kun jalo Titus hyvää sulle aikoo!
 

TITUS

 
Oi, tyynny, prinssi! Kansan sydämmet
Ma sulle hankin, puolees taivutan ne.
 

BASSIANUS

 
Andronicus, min' en sua imartele.
Vaan kunnioitan kuolinhetkeen asti.
Jos lahkoani ystävilläs lisäät,
Niin suuresti sua kiitän; kiitoshan
On jalomielisille parhain palkka.
 

TITUS

 
Te, jalot tribuunit, ja Rooman kansa,
Äänenne pyydän, vaali-oikeutenne:
Ne uskokaa Andronicukselle.
 

TRIBUUNIT

 
Andronicusta kunnioittaakseen
Ja urhon kotiin paluust' iloitakseen,
Sen kansa ottaa, kenen määrää hän.
 

TITUS

 
Tribuunit, kiitos suur'! Siis Saturninus
Valitkaa, keisarinne vanhin poika,
Jonk' avut varmaan Roomaa kirkastavat,
Niin kuin Titaanin säteet maailmaa,
Ja oikeuden kypsyttävät maassa.
Jos neuvoani kuulette, niin hänet
Siis kruunatkaa, – ja keisar' eläköön!
 

MARCUS

 
Patriisit ja plebeijit, yhteis-äänin
Ja hurraa-huudoin Saturninuksen
Siis valitsemme Rooman keisariksi:
Eläköön keisarimme Saturninus!
 

(Pitkällistä torventoitausta.)

SATURNINUS

 
Titus Andronicus, sua suosiostas
Mua kohtaan tämän päivän vaalissa
Täss' ansiosi-mukaisesti kiitän
Ja töillä hyvyytesi palkitsen.
Aluksi, Titus, korottaakseni
Sun mainettas ja perhees arvoa,
Ma teen Laviniasta keisarinnan,
Sydämmeni ja Rooman haltijan,
Ja Pantheoniss' otan avioksi.
Tää onko mieleesi, Andronicus?
 

TITUS

 
On, arvon herra; tämä liitto mulle
On varsin kunniaksi. Rooman nähden
Täss' omistan nyt Saturninukselle,
Kuninkaalle ja valtakunnan päälle,
Maanpiirin valtiaalle, miekkani,
Triumphi-vaununi ja vankini, —
Arvoisa lahja Rooman keisarille!
Nää ota vastaan kunniani merkit,
Jotk' alamaisen veroks etees lasken.
 

SATURNINUS

 
Suur' kiitos, jalo Titus, elon tuoja!
Kuink' annistas ja sinust' ylpeilen,
On Rooma muisteleva. Vähääkään jos
Unohdan äärettömist' ansioistas,
Uskollisuutens' unohtakoon Rooma!
 

TITUS (Tamoralle)

 
Olette, rouva, keisarin nyt vanki;
Hän arvonne ja säädyn mukaan teitä
Ja seuraannekin hyvin kohtelee.
 

SATURNINUS

 
Ihana nainen! Moist' ei pintaa tapaa:
Tuon naisin, jos viel' oisin naimaan vapaa. —
Pois otsan pilvet, kaunis kuningatar!
Vaikk' ilon tappanut on tappiosi,
Et silti Roomaan tullut pilkaksi:
Sua ruhtinaallisest' on kohdeltava.
Sanaani luota; katkeruus ei kaataa
Saa toivoa; voi lohduttajas nostaa
Sun goottein kuningatart' ylemmäksi. —
Lavinia, ethän tätä paheksu?
 

LAVINIA

 
En suinkaan: aateluutennehan takaa,
Ett' tarkoituksenne on siivo, vakaa.
 

SATURNINUS

 
Lavinia, kiitos! – Tulkaa, roomalaiset!
Vapaiksi vangit pääskööt lunnaitta.
Nyt rummuin, torvin vaali julistakaa!
 

BASSIANUS

 
Anteeksi, Titus, mun on tämä neiti.
 

(Tarttuu Laviniaan.)

TITUS

 
Mitä, herra? Tosiko on tarkoitus?
 

BASSIANUS

 
On, jalo Titus, luja myöskin päätös
Pysyä kiinni oikeudessani.
MARCUS. Suum cuique, sanoo roomalainen laki; On oikeus hällä ottaa omansa.
 

LUCIUS

 
Se hänen tuleekin, jos minä elän.
 

TITUS

 
Pois, konnat! Missä keisarin on vahti?
Petosta! Viety on Lavinia.
 

SATURNINUS

 
                           Viety?
Ken hänet vei?
 

BASSIANUS

 
               Se, joka vaikka konsa
Pois keltä tahans' ottaa morsionsa.
 

(Bassianus ja Marcus vievät pois Lavinian.)

MUCIUS

 
Avuksi, veljet! Minä ovea
Sill'aikaa miekallani vartioitsen.
 

(Lucius, Qvintus ja Marcius menevät.)

TITUS

 
Mukaani, prinssi! Tytön palautan.
 

MUCIUS

 
Täst' ette pääse.
 

TITUS

 
                  Mitä, nulkki? Kuka
Mua Roomass' estää?
 

(Pistää Muciuksen kuoliaaksi.)

MUCIUS

 
Auta, Lucius, auta!
 

(Lucius palaa.)

LUCIUS

 
Isä, väärin teitte, enemmän kuin väärin:
Tapoitte turmariidass' oman pojan.
 

TITUS

 
Et sinä eikä hän mun poikiani:
Mun poikani ei noin mua häväisis.
Lavinia keisarille tuo, sa konna!
 

LUCIUS

 
Kuolleena kyllä, vaan en vaimoks hälle;
Hän kihloilla on toiseen sidottu.
 

(Menee.)

SATURNINUS

 
Ei, Titus; keisarin ei tarvis häntä,
Ei hänt', ei sua, ei heimostasi ketään.
Sit' uskon, jok' on pilkannut mua kerran,
Mut sua ja pettopoikias en koskaan,
Jotk' ootte yhtyneet mua häväisemään.
Toist' eikö Roomass' ollut pilkattavaa
Kuin Saturninus? Niin, Andronicus,
Tää teko hyvin soveltuu sun kerskaas,
Ett' olen sulta kruunun kerjännyt.
 

TITUS

 
Kamalaa! Mitä tietää moinen moite?
 

SATURNINUS

 
Pois matkaasi, ja anna avus sille,
Jok' äsken miekka kädessä häntä liehi!
Saat uljaan vävyn, miehen, joka sopii
Pojilles hurjapäille kumppaniksi,
Kun Rooman yhteiskuntaa ryöstävät.
 

TITUS

 
Tuo sydämmen on haavaan puukonpisto.
 

SATURNINUS

 
Tamora rakas, kuningatar goottein,
Jok' olet ihanimpiin roomattariin
Kuin impiins' uljas Phoebe verrattuna,
Jos suostut moiseen äkkivalintaan,
Niin, Tamora, sun otan morsioksi
Ja Rooman kuningattareksi teen.
Sa, goottein kuningatar, suostutko?
Niin, kautta kaikkein Rooman jumalain
Käsill' on pappi jo ja vihkivesi,
Heleät loistaa tuohukset, ja kaikki
Hymenin juhlaa varten valmist' on —
Sen vannon, Rooman katuja en astu,
En palatsiini nouse ennen kuin
Vien täältä mukanani vihkivaimon.
 

TAMORA

 
Ja tässä, taivaan kuullen, sulle, Rooma,
Ma vannon: goottein kuningattaren
Jos Saturninus nostaa näin, niin lupaa
Hän olla hänen toiveittensa orja
Ja nuoruutensa vaalija ja äiti.
 

SATURNINUS

 
Siis Pantheoniin, kaunis kuningatar!
Jaloa ruhtinastanne nyt, herrat,
Ja sulo morsiantaan seuratkaa,
Jonk' antoi taivas Saturninukselle,
Näin kääntäin toisin hänen kohtalonsa.
Häämenot täydet siellä toimitamme.
 

(Saturninus seuralaisineen, Tamora poikineen, Aaron ja gootit poistuvat.)

TITUS

 
Hääsaattoon minua ei kutsuttu!
Sa milloin, Titus, yksin käydä sait
Ja solvattuna näin ja häväistynä?
 

(Marcus, Lucius, Qvintus ja Martius palaavat.)

MARCUS

 
Oi, Titus, katso! Kas, mit' olet tehnyt!
Sa kiivaudessa oivan poikas tapoit.
 

TITUS

 
Ei, hupsu tribuuni, hän mun ei ollut,
Et sinä, eikä nuokaan, joista lähti
Tää heimoamme häväisevä työ,
Epatto veli, epatot myös pojat!
 

LUCIUS

 
Mut haudatkaamme hänet niinkuin tulee:
Suo hälle sija veljiensä viereen.
 

TITUS

 
Pois, petturit! Ei tähän kammioon!
Viissataa vuott' on tämä hauta ollut;
Sen uljaaks uudistin; se arvopaikka
On urhojen ja Rooman uskottujen,
Ei kurjan, kapinassa kaatuneen.
Haudatkaa mihin mieli, vaan ei tähän.
 

MARCUS

 
Veli, armoton sa olet. Maine kertoo
Nepaani Muciuksen urhotöistä;
Hän haudattava veljeinsä on viereen.
 

QVINTUS & MARTIUS

 
On pakosta, tai meistä saa hän seuraa.
 

TITUS

 
Pakosta? Kuka konna sanoi sen?
 

QVINTUS

 
Se, joka siitä vastaa, vaikk' ei tässä.
 

TITUS

 
Mua uhmatenko hänet hautaatte?
 

MARCUS

 
Ei, jalo Titus; sua pyydämme,
Ett' anteeks hälle suot ja hautaat hänet.
 

TITUS

 
Sinäkin, Marcus, iskit arvooni:
Söit noiden poikain kanssa kunniaani.
Olette vihamiehiäni kaikin;
Pois! Kyllänsä jo teistä vanhus saikin.
 

MARCUS

 
Hän houreissaan on aivan; tulkaa pois!
 

QVINTUS

 
En minä, kunnes Mucius haudataan.
 

(Marcus ja Tituksen pojat polvistuvat.)

MARCUS

 
Veli, sen nimen kautta luonto pyytää, —
 

QVINTUS

 
Isä, sen nimen kautta luonto puhuu, —
 

TITUS

 
Vait sinä, muut jos tahtoo mitään voittaa!
 

MARCUS

 
Suur' Titus, sinä puoli sieluani, —
 

LUCIUS

 
Isä, meidän kaikkein olemus ja sielu, —
 

MARCUS

 
Oi, salli Marcus-veljes haudata
Nepaansa kallis tähän hyveen kätköön:
Hän kuoli kunnian ja Lavinian tähden.
Äl' ole barbaari, vaan roomalainen:
Helleenit hautasivat Ajaxinkin,
Tuon henkipaton; häntä hautaamaan
Laerteen viisas poika⁴ heitä neuvoi.
Ilosi, nuori Muciuskin, siis tässä
Sijansa saakoon.
 

TITUS

 
                 Nouse, Marcus, nouse! —
Näin surullist' en päivää ole nähnyt:
Mua Roomass' omat pojat häväisevät! —
No, hautaa hänet; sitten hautaa minut.
 

(Mucius lasketaan hautaan.)

LUCIUS

 
Tuoss' ystäväisi luona luusi maatkoot,
Siks kunnes kumpus voittomerkit peittää!
 

KAIKKI (polvillaan)

 
Jaloa Muciust' ei saa itkein surra:
Ken hyveen eestä kuoli, maineess' elää.
 

MARCUS

 
Mut – jättääksemme nämä synkät mietteet —
Kuink' on tuo viekas goottein kuningatar
Niin äkist' ylentynyt Roomassa?
 

TITUS

 
En tiedä; tiedän vain, ett' on niin laita;
Mut onko siinä juonta, tietää taivas.
Hän velass' eikö suuress' ole sille,
Jok' onneen moiseen hänet toi niin kaukaa?
Hän varmaan jalosti sen palkitsee.
 

(Torventoitauksia. Toisesta ovesta tulevat Saturninus seurueineen, Tamora, Demetrius, Chiron ja Aaron; toisesta Bassianus, Lavinia ja muita.)

SATURNINUS

 
No, Bassianus, sinä voiton sait:
Iloksi olkoon sulle morsiosi!
 

BASSIANUS

 
Ja sulle sun: en sano enempää,
Ja vähempää en toivo; hyvästi!
 

SATURNINUS

 
Jos laki Roomass' on ja mulla valta,
Niin sinä, petturi, ja puolueesi
Kadutte vielä tätä ryöstöä.
 

BASSIANUS

 
Se ryöstöäkö, omani jos otan,
Oman kihlattuni, oman vaimoni?
Mut Rooman laki tässä päättäköön;
Sill'aikaa pidän mikä mulle kuuluu.
 

SATURNINUS

 
Hyv' on; mua hylysti sa kohtelet,
Mut tylysti sua pitelen, jos elän.
 

BASSIANUS

 
Mun teostani tulee vastata
Paraimman mukaan, vaikka hengelläni.
Nyt sen vain sanon teidän armollenne —
Sen olen Roomalle ma velkapää —
Tään jalon miehen, Titus-sankarin,
On kunnia ja maine häväistynä;
Hän pelastaaksensa Lavinian
Nuorimman poikans' omin käsin tappoi
Sun tähtesi ja vihastuen siitä,
Ett' antiaan ei vapaast' antaa saanut.
Siis armoon ota hänet, Saturninus:
Hän töissään sinua ja Roomaa kohtaan
On ollut niinkuin ystävä ja isä.
 

TITUS

 
Bassianus, sinä työni jätä rauhaan;
Sinä ja nuo, te minut häväisitte.
Vanhurskas taivas tietää sen ja Rooma,
Kuink' olen Saturninust' ihaillut.
 

TAMORA

 
Suur' ruhtinas, jos valtasilmäs koskaan
Tamoraan armossa on katsonut,
Niin kuule, mitä puoltamaton puhuu:
Ma pyydän, armas, anteeks anna kaikki.
 

SATURNINUS

 
Mitä, rouva? Tulin julki häväistyksi,
Ja senkö kostamatta nielisin?
 

TAMORA

 
Ei, Rooman jumalat mua varjelkoot,
Ett' oisin syypää sinun häpeääsi!
Mut kautta kunniani taata tohdin,
Ett' ylvä Titus syytön kaikess' on:
Tuo raivo on vain suora tuskan ilme.
Ma pyydän, ota hänet armoihin;
Älä hylkää turhast' oivaa ystävää;
Äl' yrmein katsein riko hellää mieltä. —
 

(Syrjään Saturninukselle.)

 
Neuvooni suostu, anna perään; salaa
Kaikk' äkeys ja harmi: uusi olet
Sa valtaistuimella istukas;
Vähällä voivat patriisit ja kansa
Tituksen käydä puolelle ja sinut
Pois syöstä kiittämättömyyden vuoksi,
Jok' on, näet, julma synti Roomassa.
Pyyntööni suostu, jätä huoli mulle.
Kun aika tulee, tapan heidät kaikki,
Hävitän perheensä ja puolueensa,
Tuon julman isän pettosikiöineen,
Joit' armahtamaan poiuttani pyysin.
Näkevät, mit' on antaa kadulla
Kuningattaren turhaan polvistua. —
 

(Ääneen.)

 
Tule, rakas; – tulkaa pois, Andronicus; —
Vanhusta auta, mieltään virkistä,
Sen muuten katsees hirmumyrsky murtaa.
 

SATURNINUS

 
Oi, nouse, Titus! Keisarinna voitti.
 

TITUS

 
Suur' kiitos teille, valtias, ja hälle!
Uutt' antaa voimaa sanat nuo ja katseet.
 

TAMORA

 
Nyt, Titus, liittynyt kun olen Roomaan
Ja tunnustettu roomattareksi,
Mun tulee keisaria hyvään johtaa.
Niin, tänään, Titus, kaikki viha sammuu,
Ja mulle kunniaks se olkoon, että
Sovitin teidät ystäväinne kanssa. —
Ma teidän puolestanne, Bassianus,
Tein pyhän lupauksen keisarille,
Ett' alistutte sekä mukaannutte. —
Lavinia, – ja te, nuoret, – rohkeutta!
Mun neuvostani polvillanne nöyräst'
Anokaa majesteetilt' anteeksi.
 

LUCIUS

 
Sen vannon keisarin ja taivaan nähden,
Ett' aie oli sopuisimmin puoltaa
Vain sisaren ja omaa kunniaa.
 

MARCUS

 
Sen minäi kunniani kautta vannon.
 

SATURNINUS

 
Pois vain, ja vait! Meit' älkää vaivatko.
 

TAMORA

 
Ei, rakkaani, nyt ollaan ystäviä.
Tribuuni lankoinensa polvistuvat;
En kieltoon tyydy; rakas, katso taakses.
 

SATURNINUS

 
Sun tähtes, Marcus, ja sun veljes tähden
Ja armaan Tamorani pyynnöstä
Suon anteeks noiden nuorten ilkityöt.
Nouskaatte! Näet, Lavinia, vaikka minut
Tylysti jätit, sain tok' ystävän,
Ja varmana kuin kuolo vannoin, etten
Papista poikamiesnä eriäisi.
Pois tulkaa! Keisarin jos hoviin mahtuu
Kaks morsianta, niin, Lavinia, sinä
Ja ystäväsi olkaa vieraani. —
Tää, Tamora, on rakkauden päivä.
 

TITUS

 
Jos majesteetin halu huomenna
On tulla pantterin ja hirven ajoon,
Niin aamull' ääness' ovat koirat, torvet.
 

SATURNINUS

 
Ma tulen, Titus; siitä kiitokset!
 

(Torventoitauksia. Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Hovilinnan edusta

(Aaron tulee.)

AARON

 
Olympon huippuun Tamora nyt nousee
Fortunan nuolten saavuttamatonna;
Siell' istuu korkealla, hänt' ei häiri
Salaman leimu, pauhu pauanteen,
Ei kateuden kalvaan uhka yllä.
Kuin koitart' aurinkoinen tervehtii
Ja, meren huilattuaan säteillänsä,
Tulisin vaunuin tähtirataa kiitää,
Niin Tamorakin: hänen älyään
Kumartaa mainen korkeus, ja hyve
Vavisten kierii hänen vihans' eessä.
Terästä sydämmes ja älys, Aaron,
Ja sinäi nouse yhtä korkealle
Kuin keisarinnas, jota voittoriemuin
Jo kauan pidit lemmenkahleissa
Ja silmäis lumopiiriin sidottuna
Lujemmin kuin Prometheus Kaukasoon!
Pois mieli matala ja orjanpuku!
Kilisten kullassa ja helmiss' aion
Ma uutta keisarinnaa palvella.
Sanoinko: palvella? Ei, kiemailla
Lumoojaa tuota, jumalatarta,
Semiramista, nymphaa, sireeniä,
Mi lumoo Rooman Saturninuksen
Ja tuhoon hänet vie ja valtakunnan.
Haa! Mikä riita?
 

(Demetrius ja Chiron tulevat sisään riidellen.)

DEMETRIUS

 
                 Nuoruutesi, Chiron,
Älyä puuttuu, älys terää puuttuu,
Tapoja myöskin, noin kun väliin tunget,
Vaikk' ehdoton on mulla suosio.
 

CHIRON

 
Demetrius, aina sinä pöyhkeilet,
Masentaa nytkin kerskallas mua aiot.
Ei parin vuoden ikäero sua
Tee suosikiks ja mua suosittomaks;
Min' olen yhtä hyvä palvelemaan
Ja kaunoistani palvomaan kuin sinä;
Ja miekkani sen näyttää ilmeisemmin,
Kuink innolla Laviniaa ma lemmin.
 

AARON

 
Hoi, karttuja!⁵ Täss' yljät tappelevat.
 

DEMETRIUS

 
Nulikka, senkö vuoks, ett' äiti laittoi
Kupeelles vahingossa tanssisäilän,
Noin uljaasti nyt ystäviäs uhkaat?
Sa lastas anna liimaantua tuppeen,
Siks kunnes paremmin sit' osaat käyttää!
 

CHIRON

 
Mut siksi täysin tuntea sa saat,
Mit' uskallan, vaikk' onkin taito pieni:
 

DEMETRIUS

 
Kopeilet, poika!
 

(Paljastavat miekkansa.)

AARON

 
                 Mitä teette, herrat?
Lähellä linnaa miekan paljastatte
Ja kadull' ääntä moista pidätte?
Tuon salavihan syyn ma hyvin tunnen,
Mut kultamiljoonistakaan en sois,
Ett' asialliset sen tietäisivät;
Ja mistään hinnast' äitinne ei tahtois
Noin tulla häväistyksi hovissa.
Hävetkää! Miekka pois!
 

DEMETRIUS

 
                       En minä, kunnes
Sen pistän hänen rintaansa ja työnnän
Takaisin hänen kurkkuunsa sen herjan,
Jot' on mua häväistäkseen huokunut.
 

CHIRON

 
Min' olen siihen varalla ja valmis,
Suupaltti konna, joka sanoin pauhaat,
Mut miekkatyöss' et mitään uskalla.
 

AARON

 
Pois, sanon minä! Kautta jumalien.
Joit' urhoolliset gootit palvovat,
Tää turha riita tuhoo meidät kaikki!
Oi, aatelkaahan, herrat, mik' on vaara
Näin prinssin ilmeist' oikeutta sortaa.
Niin kevytmielinen Laviniako
Ja Bassianusko niin turmeltunut,
Noin että hänen vaimostaan sais kiistää
Ja sit' ei seurais rangaistus ja kosto?
Pois, herrat, pois! Jos keisarinna tietäis
Tään epäsoinnun syyn, niin suuttuis soittoon.
 

CHIRON

 
Sen tietköön hän ja koko mailma: mulle
Lavinia rakkaamp' on kuin koko mailma.
 

DEMETRIUS

 
Kakara, nöyremp' ole valinnassasi
Lavinia vanhimman on veljes oma.
 

AARON

 
Olette hullut. Ettekö te tiedä
Kuink' ollaan Roomass' äkäiset ja kateet
Ja kilpaylkiä ei siedetä?
Niin, tietkää, herrat, tästä juonest' oma
Sikiää surmanne.
 

CHIRON

 
                 Haa, tuhat surmaa
Ma kärsisin, jos hänet voittaisin!
 

AARON

 
Vai voittaisitte?
 

DEMETRIUS

 
                  Mitä kummaa siinä?
Hän nainen on, ja siksi kosittava;
Hän nainen on, ja siksi voitettava;
Lavinia on hän, siksi lemmittävä.
Enemmän vettä myllyn kautta kulkee,
Kuin mitä tietää mylläri; ja helppo
On leikatusta leiväst' ottaa viilu.
Vaikk' keisarin on veli Bassianus,
Niin Vulcanuksen koristetta muutkin
Ja paremmat on kantaneet kuin hän.
 

AARON (syrjään)

 
Niin kyllä, vaikka itse Saturninus!
 

DEMETRIUS

 
Miks olla toivoton, kun voittaa voi
Sanoilla, lahjoilla ja silmäyksillä?
Mitä? Etkö kaurist' usein kaatanut
Ja vienyt kotiin vahdin nokan ohi?
 

AARON

 
Siis näyttää siltä niinkuin pieni keikka
Ois mielessä?
 

CHIRON

 
              Niin oikein: kuperkeikka!
 

DEMETRIUS

 
Osasit pilkkaan, Aaron.
 

AARON

 
                        Jospa tekin!
Niin päästäis koko tästä jupakasta.
Mut kuulkaa: hupsujako olette,
Kun tuosta kiistelette? Suututtaisko,
Jos onnistuisi kummankin?
 

CHIRON

 
                          Ei mua.
 

DEMETRIUS

 
Ei muakaan, kun vain saan muass' olla.
 

AARON

 
Hävetkää, sopikaa, ja riita pois!
Vain oveluus ja juoni teitä auttaa
Halunne perille; siis päättäkää
Se, mitä hyväll' ette saavuta,
Väkisin ottaa, niinkuin parhain sopii.
Sen sanon: ei Lucretia puhtaamp' ollut
Kuin Bassianuksen Lavinia tuo.
Joudumpi tie, kuin vitkain huokausten,
On valittava; minä keksin keinon.
Tuloss' on, herrat, juhlametsästys,
Siell' yhtyy kaikki Rooman kaunottaret.
Avara metsä on ja laaja, monta
On syrjäpaikkaa siellä, jotka ovat
Kuin luodut ryöstölle ja ilkitöille.
Tuo sievä hirvi sopii ajaa sinne
Ja vä'in kaataa, jos ei sanoin voi.
Tää ainut tie on tarjona. No, tulkaa;
Nyt keisarinna, joka pyhän älyns'
Omistaa kostolle ja konnuudelle,
On saapa tiedon tästä hankkeesta.
Hän juoniamme hioo neuvoillaan
Ja eripuran väliltänne estää
Ja kummankin vie määrään toivottuun.
Kuin Faman huone keisarin on linna,
Täpöisen täynnä kieltä, korvaa, silmää;
Mut metsä julm' on, turta, kuuro, mykkä:
Kävellä siellä voitte, haastaa, ryöstää,
Himonne täyttää taivaan näkemättä
Ja ahmia Lavinian aarteita.
 

CHIRON

 
Ei neuvos ole arkalasta, poika.
DEMETRIUS. Sit fas aut nefas, kunnes virran löydän Ja taian, joka tämän poltteen poistaa; Per Styga, per manes vehor.
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
    Metsä lähellä Roomaa. Torvien toitotusta ja koirien
   haukuntaa kuuluu.
 

(Titus Andronicus, Marcus, Lucius, Qvintus, Martius ja metsästäjiä tulee.)

TITUS

 
Jo ajo käy; on aamu sinikirkas
Ja keto tuoksuu, metsä vihannoi.
Täss' irti koirat! Haukkuun havahtukoot
Nyt keisari ja armas nuorikko,
Ja prinssi myöskin; torvet raikukoot,
Niin että koko hovi vastaan kaikuu.
Te, pojat, teidän niinkuin minun tulee
Visusti pitää huolta keisarista:
Mua viime yönä pahat unet häiri,
Mut huomenkoitto taas mun virkisti.
 

(Jahtitorvien toitotusta.)

(Saturninus, Tamora, Bassianus, Lavinia, Demetrius, Chiron seuralaisineen tulevat.)

TITUS

 
Teen keisarille hyvät huomenet,
Ja yhtä hyvät teille, keisarinna! —
Lupasin torvill' ajomerkin antaa.
 

SATURNINUS

 
Se hauska oli toitaus, hyvät herrat,
Mut nuorikoille liian aikaista.
 

BASSIANUS

 
Lavinia, mitä sanot?
 

LAVINIA

 
                     Mulle ei:
Kaks tuntia jo valveill' olen ollut.
 

SATURNINUS

 
No, joutuin tänne hevoset ja vaunut!
 

Sitt' erän pyyntiin! (Tamoralle.) Roomalaisen ajon

 
Nyt saatte nähdä, rouva.
 

MARCUS

 
                         Mull' on koirat,
Jotk' ylös saavat karjaan pantterinkin
Ja korkeint' äkkijyrkkää nousevat.
 

TITUS

 
Hevoset mulla, jotka saaliin jälkeen
Kuin pääskyt kedon yli kiitävät.
 

DEMETRIUS

 
Veli, meill' ei hevost' eikä koiraakaan,
Mut kauniin kauriin kaadammepa vaan.
 

(Menevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Yksinäinen paikka metsässä.
 

(Aaron tulee, kukkaro kultaa kädessä.)

AARON

 
Mua viisaat arvelevat hupsuksi,
Kun alle puun näin paljon kultaa kätken.
Jost' itse en saa mitään milloinkaan.
Ken minusta niin halpaa luulee, tietköön,
Ett' tästä kullasta ma valan juonen,
Jost', ovelasti muokaten, voi siitä
Mit' uhka-uhallisin konnantyö.
Tuoss' uinu, kulta!
 

(Kätkee kullan.)

 
                    Rauhan kadottakoon,
Kera keisarinnan ken käy almun jakoon!
 

(Tamora tulee.)

TAMORA

 
Oi, rakas Aaron, miks on katsees synkkä,
Kun kaikkialla riemu vallitsee?
Joka pensahassa visertelee linnut,
Käy päivänlekkoon käärme kiemuraan,
Vihanta lehvä tuulelmassa värjyy
Ja varjollansa kedon kirjailee.
Sen sulokatveen istukaamme, Aaron,
Ja – koiria kun kaiku lörppä matkii,
Kimeesti torvensointiin vastaten,
Ikäänkuin kahdet ajot käymäss' oisi —
Leväten kuunnelkaamme haukuntaa;
Ja – niinkuin painin jälkeen, jota muinoin
Tuo prinssi-karkuri⁶ ja Dido leikki,
Kun onneks myrsky heidät yllätti
Ja luola hiljaa kätki uudukkoonsa —
Niin mekin, käsi toisen kaulassa,
Nukumme leikin jälkeen vienoon uneen,
Ja koirat, torvet, linnunviserrys
On meille niinkuin imettäjän laulu,
Jok' uneen pienokaista viihdyttää.
 

AARON

 
Vaikk' ohjaa Venus teidän halujanne,
Mun poveni on valtias Saturnus.⁷
Mitä sanoo kuolonjäykkä silmäni,
Vait-oloni ja tämä musta mieli,
Nää villakippurat, jotk' oijistuvat
Kuin käärme, joka kiemurastaan kirpoo
Ja tuhoovaiseen työhön suoriutuu?
Ei, rouva, nää ei lemmen merkkejä!
Sydäntä ohjaa viha, kättä surma,
Ja päässä veri takoo, kostonhimo.
Tamora, valtiatar sieluni,
Joll' ei oo muuta taivasta kuin sinä:
Tää Bassianuksen on tuomiopäivä,
Pois kieli viedään Philomelaltaan,
Jolt' impeyden sun poikas tänään ryöstää,
Kätensä pesten yljän veressä.
Kas, tässä kirje; ota se, ma pyydän;
Tää surman käärö anna kuninkaalle. —
Muut' älä kysy; täällä vakoillaan.
Tuoss' osa onnen saaliistamme saapuu,
Se tuhoaan ei vielä aavista.
 

TAMORA

 
Ah, armas mauri, armaamp' elämääni!
 

AARON

 
Vait, keisarinna! Bassianus tulee;
Hänt' ärsytä; ma noudan poikasi
Sua puoltamaan, vaikk' olkoon mistä riita.
 

(Menee.)

(Bassianus ja Lavinia tulevat.)

BASSIANUS

 
Ken täällä? Rooman suuri keisarinna,
Erillään sopivasta seurastaan?
Tai ehkä valepukuinen Diana,
Mi pyhät puistonsa on jättänyt
Suurt' ajoamme täällä nähdäkseen?
 

TAMORA

 
Hävytön salateiden nuuskija,
Jos mull' ois kehuttu Dianan voima,
Niin oiti otsaasi Actaeonin
Ma sarvet istuttaisin, jotta koirat
Sun uutis-ruumiiseesi hyökkäisivät,
Sa röyhkä moukka, päälletunkija!
 

LAVINIA

 
Anteeksi, arvon rouva, mutta luullaan,
Ett' oiva teill' on sarvenpano-taito,
Ja varmaan kahdenkesken maurin kanssa
Nyt teette kokeita. Zeus varjelkoon
Sen miehen koirist' isäntäänne tänään!
Ois sääli, hirveksi jos luultais häntä.
 

BASSIANUS

 
Tuo musta kimriläinen,⁸ tietkää, rouva,
Ihonsa-laiseks laittaa kunnianne,
Häjyksi, inhaksi ja likaiseksi.
Miks seurastanne erottauduitte,
Astuitte alas valkoratsultanne
Ja tähän kolkkoon paikkaan hiivitte,
Ei muita mukana kuin villi mauri,
Jos teit' ei ruma himo johtanut?
 

LAVINIA

 
Kun leikissänne teitä häiritsimme,
Niin tietystikin jalo mieheni
Saa röyhkän nimen! – Tule, mennään pois!
Hyväilköön korpinmustaa lemmikkiään,
Tää alho sopiva on sellaiseen!
 

BASSIANUS

 
Tään veljeni ma, keisarin, teen tiedoks.
 

LAVINIA

 
Nää vehkeet tiettyjä on kauan olleet.
Oi, ruhtinas, kuink' on sua petetty!
 

TAMORA

 
Miks malttamust' on mulla tuota kestää?
 

(Demetrius ja Chiron tulevat.)

DEMETRIUS

 
Mitä, äiti hyvä, kallis keisarinna,
Miks katseenne on ontto noin ja kalvas?
 

TAMORA

 
Mull' eikö syytä ole kalpeuteen?
Nuo kaks mun tähän paikkaan viettelivät.
Se, näette, autio on, synkkä laakso:
Puut, vaikk' on kesä, vaivaiset ja kuivat
Ja mistelin ja naavan peittämät.
Tääll' aurinko ei koskaan paista, täällä
Yöpöllöt pesii vain ja kolkot korpit.
Tään jylhän rotkon mulle näyttivät,
Sanoivat, että täällä sydänyöllä
Tuhannet aaveet, sihisevät kyyt,
Tuhannet rupikonnat, piikkisiat
Niin julmaa vihloääntä pitävät,
Ett' tämän kun vain kuulee kuolevainen,
Niin hullaantuu tai kuolee siihen paikkaan.
Tään helvetillisen kun tarinan
He päättivät, mun heti uhkasivat
Tuhoisen tammen runkoon sitoa
Ja siihen jättää kurjaan kuolemaan.
Sanoivat viel', ett olen rietas portto
Ja irstas gootitar ja mitä pahint'
On korva koskaan tämänlaista kuullut.
Ja jos ei teit' ois onni tänne tuonut,
He kostons' olisivat täyttäneet.
Se kostakaa, jos äiti teille rakas,
Tai teit' en enää lapsikseni sano.
 

DEMETRIUS

 
Täll' osoitan, ett' olen poikasi.
 

(Pistää Bassianuksen kuoliaaksi.)

CHIRON

 
Ja minä tällä: siinä miehen isku!
 

(Pistää hänkin miekkansa Bassianukseen.)

LAVINIA

 
Semiramis, – ei, julma Tamora!
Paraiten sulle sopii oma nimi.
 

TAMORA

 
Tikari tänne! Saatte nähdä, pojat,
Ett' äidin käsi äidin herjan kostaa.
 

DEMETRIUS

 
Seis, äiti! Hänet muuhun varataan:
Pui ensin vilja, sitten oljet polta.
Tuo nukke kehuskeli siveyttään,
Aviovalaans', uskollisuuttansa,
Ja tuolla ruseell' uhmas valtaanne;
Hän tuonko saisi mukaans' ottaa hautaan?
 

CHIRON

 
Jos niin käy, olen minä eunukki.
Johonkin syrjärotkoon ruumis viedään,
Ja tehdään siitä himollemme patja.
 

TAMORA

 
Mut halaamanne hunajan kun saitte,
Niin vaapsain tappakaa, se muuten pistää.
 

CHIRON

 
Me siitä vastaamme; ei vaaraa, äiti.
Nyt, käpyseni, viemme väkisin
Tuon tarkkaan talletetun siveytesi.
 

LAVINIA

 
Oi, Tamora, on naisen kasvot sulla,
 

TAMORA

 
En tahdo enää kuulla; viekää pois!
 

LAVINIA

 
Rukoilkaa, herrat, että hän mua kuulee!
 

DEMETRIUS

 
Hänt', äiti, kuule; hänen kyynelistään
Sa riemuitse, mut sydämmesi olkoon
Kova kuin sateenpisaroille kivi.
 

LAVINIA

 
Emoa tiikerinkö pentu neuvoo?
Hänt' älä neuvo: hän sun opetti.
Imemäsi maito muuttui marmoriksi,
Jo nisästä sa julmuutesi joit.
Mut äidin pojat ain' ei yhtä maata:
 

(Chironille.)

 
Sinä häntä pyydä naista säälimään.
 

CHIRON

 
Äpäräks itsenikö tekisin?
 

LAVINIA

 
Niin oikein: leivosta ei korppi siitä.
Mut olen kuullut – oi, jos ois se totta! —
Ett' antaa leijonakin säälistä
Kuninkaan-kynnet vuolla kämmenestään,
Ja että korppi ruokkii löytölasta,
Vaikk' omat poikaset on nälissään.
Oi, ole mulle, vaikk' on poves jäätä,
Jos et noin hyvä, sentään hiukan hellä!
 

TAMORA

 
En tuota minä ymmärrä; pois, pois!
 

LAVINIA

 
Selitän sulle: taattoseni tähden,
Jok' armahti, vaikk' ois sun voinut tappaa,
Oi, kuurot korvas avaa, älä paadu!
 

TAMORA

 
Vaikk' itse et mua oiskaan loukannut,
Niin hänen tähtens' olen säälimätön.
Te, pojat, muistatte, kuink' itkin turhaan,
Ett' uhriks eivät veisi veljeänne,
Mut tyly Titus oli armoton.
Pois viekää, tehkää hälle mitä mieli,
Jot' inhempaa, sen mieluisempaa mulle.
 

LAVINIA

 
Tamora, laupiaaks sua mainitaan,
Jos omin käsin tässä minut surmaat.
En elämää näin kauan kerjännyt:
Jo kuolin, raukka, kun Bassianus kaatui.
 

TAMORA

 
No mitä sitten kerjäsit, sa houkka?
 

LAVINIA

 
Pikaista kuolemaa, ja vielä yhtä,
Jot' epää naiseus mua mainimasta:
Mua himost' auta, murhaa pahemmasta;
Johonkin inhaan kuoppaan minut viskaa,
Miss' ei näe ruumistani miehen silmä;
Se tee, se laupiasta murhaa on!
 

TAMORA

 
Näin kultapojiltani palkan veisin.
Sinussa tyydyttäkööt himoaan.
 

LAVINIA

 
Ei armoa? Ei sääliä? Oo, peto,
Naissuvun häväistys ja vihollinen!
Tuhotkoon tuho —
 

CHIRON (riistää Lavinian mukaansa)

 
                  Ei, nyt tukin suusi. —
Tuo sinä miehen ruumis! Tuoss' on rotko,
Johonka Aaron käski hänet heittää.
 

(Menevät.)

TAMORA

 
Hyvästi, pojat! Älkää päästäkö!
Sydämmen iloa en ennen tunne,
Kuin kaikk' Andronicukset poiss' on tieltä.
Nyt menen saamaan mauriltani muiskun,
Ja pojat hurjat raiskaamaan tuon luiskun.
 

(Menee.)

 
Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
 

(Aaron, Qvintus ja Martius tulevat.)

AARON

 
No, tulkaa, hyvät herrat; jalat alle!
Sen inhan rotkon heti teille näytän,
Miss' äsken pantterin näin nukkumassa.
 

QVINTUS

 
Himentää silmää; mitä tietänee?
 

MARTIUS

 
Niin minunkin; jos ei mua hävettäis,
Niin ajon heittäisin ja nukahtaisin.
 

(Putoaa rotkoon.)

QVINTUS

 
Mitä? Putositko? Mikä viekas rotko!
On suulla villit orjantappurat,
Ja näiden lehdill' uutta verta päilyy
Niin heleää kuin kukill' aamukaste.
Kamala paikka tämä minust' on.
Veli, sano, loukkaannuitko pudotessas?
 

MARTIUS

 
Mua loukkas kauhein näky, mik' on koskaan
Sydämmeen silmän kautta tuskaa tuonut.
 

AARON (syrjään)

 
Nyt kuninkaan tuon tätä katsomaan,
Niin näkemästään uskoo, että nämä
Ne hänen veljensä on surmanneet.
 

(Menee.)

MARTIUS

 
Miks et mua lohduta ja pois mua auta
Täst' oneasta verikuopasta?
 

QVINTUS

 
Mun vallannut on omituinen kauhu;
Vapisee ruumis, kylmä hiki valuu;
Sydän varoo pahempaa kuin silmä näkee.
 

MARTIUS

 
Sydämmes totta aavisti, se varma:
Sinä ja Aaron tänne katsokaa,
Niin kuolon julman verikuvan näette.
 

QVINTUS

 
On poissa Aaron; hellä sydämmeni
El salli silmieni sitä nähdä,
Jot' aavistellenkin jo kammoksun.
Mik' on se, sano! Pelännyt en koskaan
Niin ole niinkuin laps, en tiedä, mitä.
 

MARTIUS

 
Bassianus makaa tässä verissään
Kuin teurastettu lammas mätettynä
Pimeään, veriseen ja kolkkoon kuoppaan.
 

QVINTUS

 
Kuin tiedät pimeässä, ett' on hän se?
 

MARTIUS

 
On verisessä sormessansa sormus,
Sen kiiltokivi kuopan kirkastaa
Ja niinkuin tuohus hautakammiossa
Valaisee vainaan tuhkanharmaat posket
Ja kuopan inhan poven paljastaa.
Näin paistoi Pyramukseen kalvas kuu,
Kun yöllä immen verissä hän virui.
Oi, veli, auta mua raukein käsin —
Jos kauhu sun on raukaissut kuin minun —
Täst' ilkeästä kuolon tyrmästä:
Kokyton sumusuu⁹ ei kauheampi.
 

QVINTUS

 
Ojenna kätes, että sua autan;
Tai, jos ei voimaa mulla sitä tehdä,
Minutkin tämän ahnaan kuilun kitaan
Sa vedä, Bassianus-raukan hautaan.
En jaksa vetää sua reunaan asti.
 

MARTIUS

 
En minäkään sun avuttasi nousta.
 

QVINTUS

 
Kätesi vielä kerran; sit' en päästä,
Ennenkuin vedän sun, tai sinä mun;
Jos sin' et tule, tulen minä luokses.
 

(Putoaa kuoppaan.)

(Saturninus ja Aaron tulevat.)

SATURNINUS

 
No, tule pois; sen luolan tahdon nähdä
Ja tuon, ken juur' vastikään siihen juoksi.
Ken olet sinä, sano, joka tuohon
Maan ammottavaan nieluun juuri astuit?
 

MARTIUS

 
Titus Andronicuksen polo poika,
Jok' onnettomaan aikaan tänne saapui
Sun veljes tavatakseen kuolleena.
 

SATURNINUS

 
Kuolleena veljeni? Sa puhut pilaa:
Hän puolisoineen jahtimajass' on
Tään hauskan ajopaikan pohjoispäässä;
Ei siitä tuntia, kun hänet näin.
 

MARTIUS

 
En tiedä, missä nähtiin elossa,
Mut voi! Hän täältä löyttiin kuollehena.
 

(Tamora seurueineen, Titus Andronicus ja Lucius tulevat.)

TAMORA

 
Miss' on mun valtiaani, keisari?
 

SATURNINUS

 
Täss', armas, mielimurteen murtamana.
 

TAMORA

 
Ja miss' on Bassianus, veljesi?
 

SATURNINUS

 
Nyt haavaani sa tutkit pohjaa myöten:
Bassianusraukka täss' on murhattuna.
 

TAMORA

 
Siis myöhään tulee tämä turmakirja,
 

(Antaa kirjeen.)

 
Tään äkkinäisen tragedian luonnos.
Vain kummeksin, ett' ihmismuoto hienoon
Voi hymyyn peittää moista murhavimmaa.
 

SATURNINUS (lukee)

 
"Jos emme sievosesti tapaa häntä —
Bassianusta ma tarkoitan – niin sinä,
Hyvä metsästäjä, kaiva hälle hauta.
Nyt meidät ymmärtänet. Palkkas löydät
Sa nokkosista luota seljapuun,
Mik' oksillansa peittää kuopan suun,
Johon on haudattava Bassianus.
Se tee, niin iki-ystävät saat meistä."
Oi, Tamora, moist' onko koskaan kuultu?
Täss' on se kuoppa, tässä seljapuu;
Hakekaa löytääksenne metsästäjä,
Jolt' on Bassianus saanut surmansa.
 

AARON

 
Ja, majesteetti, täss' on rahapussi.
 

SATURNINUS (Titukselle)

 
Kaks verikoiraa, sinun sikiöitäs,
On tässä vieneet veljeltäni hengen.
Pois kuopasta, ja tyrmään heidät viekää!
Siell' olkoot, kunnes heille kidutukset
Ma keksin ennen kuulumattomat.
 

TAMORA

 
He kuopassako ovat? Kummallista!
Kuink' äkkiä ne murhat tulee ilmi!
 

TITUS

 
Suur' majesteetti, heikko polvi maassa
Rukoilen puserretuin kyynelin,
Ett' tämä poikieni konnantyö,
Niin, konnantyö, jos näytetään se toteen, —
 

SATURNINUS

 
Vai vielä toteen? Ilmeistähän on se. —
Ken löysi kirjeen? Sinä, Tamora?
 

TAMORA

 
Andronicus sen itse otti maasta.
 

TITUS

 
Sen tein; mut suokaa minun taata heitä:
Isäni pyhän haudan kautta vannon,
Ett' ovat teidän käskystänne valmiit
Verellään luullun työnsä maksamaan.
 

SATURNINUS

 
En takuustasi huoli; mua seuraa.
Te viekää ruumis, murhaajat te viekää.
Puhua älkööt saako; syy on selvä;
Jos pahempaa ois loppua kuin surma,
Sen, jumalauta, heihin sovittaisin.
 

TAMORA (Titukselle)

 
Rukoilen keisaria; poikais tähden
Siis älä pelkää, kaikki hyvin käy.
 

TITUS

 
Tule, Lucius, heitä et saa puhutella.
 

(Menevät eri tahoille.)

 
Viides kohtaus.
Sama paikka.
 

(Demetrius ja Chiron tulevat, raastaen muassaan raiskattua Laviniaa, jonka kädet ovat silvotut ja kieli leikattu pois suutta.)

DEMETRIUS

 
Nyt mene, kerro – haastaa jos voi kieles —
Ken pois sen leikkasi ja raiskas sun.
 

CHIRON

 
Tai kirjoita ja niin tuo tietos ilmi;
Rupea kirjuriks, jos tyngät sallii.
 

DEMETRIUS

 
Kas, katseilla ja merkeillä hän uhmaa!
 

CHIRON

 
Mene, raikast' ano vettä, pese kätes!
 

DEMETRIUS

 
Ei kieltä hällä eikä käsiä;
Siis menköön äänetönnä menojaan.
 

CHIRON

 
Menisin hirteen, hänenä jos oisin.
 

DEMETRIUS

 
Jos sull' ois kättä, millä tehdä silmu!
 

(Demetrius ja Chiron menevät.)

(Marcus tulee metsältä.)

MARCUS

 
Mitä? Veljenikö tytär, joka kiirein
Noin pakenee? Hoi, serkku! Miss' on miehes? —
Jos unta näen, niin valvetakseni
Pois annan kaikkeni; jos valveill' olen,
Niin lentotähti minuun iskeköön,
Ikuiseen että uneen nukahtaisin! —
Sano, armas serkku, mikä tyly käsi
Pois leikkasi ja silpoi ruumiistasi
Sen kalliit koristeet, sen kaksi oksaa,
Nuo, joiden varjoss' oisi kuninkaat
Halanneet levätä, mut eivät koskaan
Niin suurta saavuttaneet onnea,
Ett' oisi lempes saaneet? Miks et vastaa? —
Ah' lämmin purppurainen verivirta;
Kuin tuulen liikuttama lähteen huoko,
Sun rusohuulillasi nousee, laskee
Ja tulee, menee henkäyksesi kanssa!
Sun joku Tereus varmaan raiskasi,
Ja kieles silpoi, jottei tulis ilmi.
Ah, kasvos häpeästä käännät pois!
Ja vaikka vuotanut on vähiin veres
Kuin kolmen putken kautta, vesisuihku,
Niin poskes hehkuu kuin Titaanin muoto,
Kun punoittain se pilven kanssa kamppaa.
Sanonko puolestasi: niin se on?
Jos tietäis vaan! Jos tuntisin sen pedon,
Kiroilla sydäntäni keventäisin!
Salainen suru on kuin umpi-uuni:
Sydettää sydämmen, miss' asustaa.
Vain kieli Philomelalt' otettiin,
Ja vaivoin tuskans' ompeli hän liinaan;
Sult', armas serkku, tääkin apu vietiin.
Sun kohtas ovelampi Tereus:
Hän katkoi kauniit sormet nuo, jotk' oli
Somempaa ommelleet kuin Philomela.
Josp' ois tuo peto nähnyt liljakättes
Lipovan luutulla, kuin haavanlehden
Ja sulkkukielienkin suutelevan
Ihaillen niitä, eipä hengen uhall'
Ois rohjennut hän niihin koskea;
Tai sulokieles taivaallisen soinnun
Jos oisi kuullut hän, niin veitsen oisi
Kädestään päästänyt ja nukahtanut
Kuin Orpheuksen lauluun Kerberus.
Pois tule, isäs sokeaksi tee:
Näköä moist' ei isänsilmä kestä.
Lemuvat niitut hetken rajuilma
Voi upottaa; ja kuink' ei isän silmää
Sois pitkäin kuukausien kyyneleet?
Pois tule; jaamme sinun kanssas surun;
Saat siitä, raukka, pienen lohdun murun.
 

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Katu Roomassa

(Senaattoreja, tribuuneja ja oikeudenpalvelijoita tulee, heidän mukanaan Martius ja Qvintus, jotka sidottuina viedään teloitettaviksi. Titus kulkee edellä, rukoillen poikainsa puolesta.)

TITUS

 
Tribuunit, kuulkaa, arvon isät, kuulkaa!
Oi, vanhust' armahtakaa, jonka nuoruus
Sodissa kului vaaran-alaisissa,
Te rauhan turvissa kun nukuitte!
Aatelkaa vertani, jok' eestä Rooman
On juossut, valvotuita pakkas-öitä,
Karvaita näitä kyyneleitä, joita
On poskieni vanhat rypyt täynnä!
Oi, poikiani säälikää: ei heillä
Niin sielu ole paatunut kuin luullaan.
En poikaa kahtakolmatt' itkenyt,
Kun kaatuivat he maineen tanterelle,
Mut näiden puolesta ma tomuun piirrän
 

(Heittäytyy maahan; senaattorit y.m. kulkevat ohi.)

 
Sydämmen tuskan, sielun vetreet veet.
Maan janon kyyneleeni sammuttakoot;
Poikaini veri sitä häpein punaa.
Oi, maa, sua runsahammin pisaroillaan
Nää kaksi vanhaa rauniota kastaa
Kuin kuuroillansa nuori toukokuu.
Sua kesäpoudilla ma kostutan,
Ma kuumin vesin talvilumes sulaan
Ja muodollesi iki-kevään luon,
Jos kultapoikaini et verta juo.
 

(Lucius tulee, miekka paljastettuna.)

 
Tribuunit lempeät, te harmaapäät,
Kumotkaa tuomio, oi, vapauttakaa
Mun poikani, ja sanoa mun suokaa,
Mun, jok' en ole koskaan itkenyt,
Ett' teidät hellytti mun kyyneleeni!
 

LUCIUS

 
Oi, kallis isä, turhaan valitat:
Sua tribuunit ei kuule, kaikk' on menneet;
Kiville suruasi haastelet.
 

TITUS

 
Ah, Lucius, veljeis puolesta ma puhun.
Tribuunit hyvät, pyydän vielä kerran, —
 

LUCIUS

 
Tribuunit ei sua kuule, isä kulta.
 

TITUS

 
Se ei tee mitään; jos mua kuulisivat,
Mua eivät huomaisi; jos huomaisivat,
Mua eivät säälisi; mut minun täytyy
Puhua, vaikka turhaan, poikain eestä.
Siks suruni haastan kiville;
Vaikk' eivät vastaakaan ne tuskilleni,
Paremmat ovat toki tribuuneja:
Ne eivät puhettani keskeytä;
Kun itken, nöyrästi ne ottavat
Mun kyyneleni vastaan, itkein nekin;
Ja arvokas jos heillä vain ois puku,
Ei tribuunia heidän vertaistaan.
Kivi pehmyt on kuin vaha, tribuuni
Kovempi kiveä; on vaiti kivi,
Ei ketään loukkaa, mutta tribuunit
Kielellään ihmisiltä hengen vievät.
 

(Nousee.)

 
Mut miksi tässä seisot, miekka maalla?
 

LUCIUS

 
Vapautan kuolemasta veljeni;
Siit' yrityksest' ovat tuomarit jo
Ikuiseen maanpakoon mun tuominneet.
 

TITUS

 
Oi, onnellinen! Sehän ystävyyttä!
Hupero, etkö huomaa, että Rooma
Vain erämaa on, täynnä tiikereitä?
Eräänsä tiiker' etsii; Rooma minut
Ja omaiseni ottaa. Onni sulle,
Näist' ahmoista kun pääset maanpakoon!
Mut ketä Marcus-veli tuossa tuo!
 

(Marcus ja Lavinia tulevat.)

MARCUS

 
Varusta vanhat silmäs itkemään,
Sydämmes muuten särkyy, jalo Titus:
Ma vanhuudelles kuolon tuskaa tuon.
 

TITUS

 
Se syökö minut? Anna mun se nähdä!
 

MARCUS

 
Tää oli tyttäres.
 

TITUS

 
                  On vieläkin.
 

LUCIUS

 
Voi mua! Tämä näkö minut tappaa.
 

TITUS

 
Pelokas poika! Nouse, katso häneen. —
Lavinia, sano, mikä kiron käsi
Sun saattoi kädetönnä isäs eteen?
Ken houkkapää se mereen vettä loi
Ja varvun heitti Troian suureen paloon?
Suruni täys ol' ennen tuloasi,
Nyt, niinkuin Niili, rajoissaan ei pysy. —
Hae miekka! Minäi katkon käteni:
Ne Roomaa ovat puoltaneet, mut turhaan;
Mua ruokkiessaan tuskaa ruokkineet;
Rukoiluun olen nostanut ne suotta;
Ja apu niist' on ollut hyödytön.
Nyt muut' en palvelusta niiltä pyydä,
Kuin että toinen hakkaa toisen pois.
Laps, hyvä ettei sulla käsiä:
On turhaa käsin Roomaa palvella.
 

LUCIUS

 
Sano, rakas sisko, kuka sinut rääkkäs?
 

MARCUS

 
Ah! Voi! Tuo ajatusten armas elin,
Jonk oli jokellus niin hurmaavaa,
Nyt pikku-kupuhäkistään on viety,
Miss' sointujaan kuin lintu liverteli
Ja korvat lumos sulosävelin.
 

LUCIUS

 
Ah, sano sitten sinä, ken sen teki.
 

MARCUS

 
Tuommoisna hänen löysin; puistossa
Hän harhas, piileskellen niinkuin kauris,
Jok' auttamattoman on haavan saanut.
 

TITUS

 
Hän oli kauriini; ken hänet silpoi,
Löi minuun pahemman kuin kuolinhaavan.
Nyt luodolla ma seison niinkuin mies,
Jok', ympärillään ärjy meri, näkee
Kuink' aalto aallolt' yhä paisuu kuohu,
Odottain vain, ett' ärjäs hyökylaine
Kitaansa hänet nielee suolaiseen.
Tuost' armaat poikaseni kuoloon kulki;
Maanpakolaisna tuossa toinen seisoo,
Ja veli tässä tuskiani itkee.
Mut elämälleni on haikein isku
Lavinia kallis, kalliimp' elämääni. —
Jos tuossa asuss' oisin kuvas nähnyt,
Olisin tullut hulluksi; nyt mitä,
Kun tuommoisena näen sun elävältä?
Ei kättä sulla kuiveeks kyynelten,
Ei kieltä ilmi tuomaan, ken sun silpoi.
On miehes kuollut; hänen kuolemastaan
Sun veljes syytettyinä myöskin kuolleet.
Ah, katso, Marcus! Katso häntä, Lucius!
Kun veljet mainitsin, niin kyyneltulva
Taas posken kostutti, kuin mesikaste
Maast' otetun ja surkastuneen liljan.
 

MARCUS

 
Sit' itkee kenties, että tappoivat
He hänen miehensä; tai kenties sitä,
Ett' tietää syyttömiksi veljensä.
 

TITUS

 
Iloitse: he jos miehes tappoivat,
Niin oikeus sen kostanut on heille. —
Ei, ei, niin rumaa työtä eivät tehneet,
Sen siskon suru selväst' osoittaa. —
Laps rakas, suo mun suulles suukko painaa,
Tai anna merkki, miten tuskaas liennän.
Kaikk' istummeko, setäs, Lucius-veljes,
Sinä ja minä lähteen ympärille,
Vedestä poskiamme katsellen,
Kuink' ovat likaiset, kuin niityt, joihin
On inhan liman tulva jättänyt?
Ja lähteeseenkö tuijotamme, kunnes
Tuon kirkkaan veden raikas maku muuttuu
Karvaista kyynelistä suolaiseksi?
Vai kätemmekö katkomme? Tai poikki
Puremme kielemme, ja mykin ilmein
Elämme inhat loppupäivämme?
Mitä? Me, joill' on kieli, tuumikaamme
Jotakin kurjaa vielä kurjempaa,
Ett' ällistyvät sitä jälkipolvet.
 

LUCIUS

 
Äl' itke, rakas isä! Tuskillesi,
Näet, sisko-parka ääneen nyyhkyttää.
 

MARCUS

 
Rauhoitu, serkku! – Kuivaa silmäs, Titus!
 

TITUS

 
Oi, Marcus, Marcus! Hyvin tiedän, veli,
Ett' ei sun liinaas kyyneleeni mahdu:
Mies-parka, omillas sen kastelit.
 

LUCIUS

 
Lavinia rakas, poskesi ma kuivaan.
 

TITUS

 
Kas, Marcus, kas! Ma merkkins' ymmärrän.
Jos kieltä hällä, sanoisi hän nyt
Sen veljellensä, minkä minä sulle:
Tuo liina, märkä veljen kyynelistä,
Ei avuks ole siskon poskille.
Oo, tätä surun yksimielisyyttä!
Mut yhtä kaukana on lohdutus
Kuin manalan on mailta siunaus.
 

(Aaron tulee.)

AARON

 
Titus Andronicus, tään sanan sulle
Tuon keisarilta: poikias jos hellit,
Niin Luciuksen, Marcuksen tai sinun
Kätensä tulee jonkun katkaista
Ja lähettää se hälle; palkaks siitä
Hän tänne poikas elävinä laittaa
Ja heidän rikoksensa anteeks suo.
 

TITUS

 
Oi, keisar' armias! Oi, rakas Aaron!
Noin leivon kielelläkö korppi laulaa
Ja päivän nousust' ilotiedon tuo?
Käteni kernaast' annan keisarille;
Mua auta katkomaan se, hyvä Aaron.
 

LUCIUS

 
Seis, isä! Ylvää kättäs ei saa viedä,
Jok' on niin monta vihollista lyönyt.
Tää käsi riittää. Minun nuoren veri
On halvempaa kuin sun; mun käteni
On pelastava veljieni hengen.
 

MARCUS

 
Molempain teidän käsi Rooman eestä
Veristä tapparaa on heilutellut,
Tuhoa tuoden vihollisen päille:
Teill' ansiot on kummallakin suuret.
Mun käteni ei mitään tehnyt; kelpaa
Tok' ehkä lankojeni lunnaiksi:
Se silloin säästynyt on jaloon työhön.
 

AARON

 
Sopikaa pian, kenen käden saan:
He voivat kuolla ennen armahdusta.
 

MARCUS

 
Mun käteni sa vie.
 

LUCIUS

 
                   Ei, kautta taivaan!
 

TITUS

 
Ei riitaa! Tämänlainen kuiva ruoho
On kitkettävä pois; siis minun saat.
 

LUCIUS

 
Oi, rakas isä, pojastas jos käyn,
Mun pelastaa suo veljieni henki!
 

MARCUS

 
Isämme nimess', äitimmekin tähden,
Mun anna veljen rakkautt' osottaa!
 

TITUS

 
Sopikaa siis; ma säästän käteni.
 

LUCIUS

 
Käyn heti kirveen.
 

MARCUS

 
                   Minä sitä käytän.
 

(Lucius ja Marcus menevät.)

TITUS

 
Käy tänne, Aaron, – aion heidät pettää.
Kätesi mulle lainaa, niin saat minun.
 

AARON (syrjään)

 
Jos petosta on tuo, niin rehellinen
Min' olla tahdon enkä koskaan ketään
Noin pettää: – vaan sun toisin tavoin petän,
Sen vähän ajan päästä nähdä saat.
 

(Lyö poikki Tituksen käden.)

(Lucius ja Marcus palaavat.)

TITUS

 
Nyt kiista pois! Nyt tehtävä on tehty. —
Käteni, Aaron, keisarille vie;
Tää käsi, sano, suojannut on häntä
Sadoista vaaroista; hän haudatkoon sen,
Sit' on se vähintäänkin ansainnut.
Ja poikani, se sano, ovat mulle
Kuin jalokivet, joista halvan maksoin,
Mut sentään kalliin, omani kun ostin.
 

AARON

 
Andronicus, nyt menen. Kädestäsi
 

Saat kohta poikasi, – (Syrjään.) niin, heidän päänsä

 
Oo, kuinka tästä konnantyöstä nautin
Jo aatoksissa! Valkoiset ja narrit
Vain hyvää tehkööt, suokoot armahdusta;
Mull' olkoon sielu, niinkuin pinta, musta!
 

(Menee.)

TITUS

 
Täss' yhden käden nostan taivaaseen,
Maan puoleen lasken tämän heikon tyngän.
Jos valtoja on, jotka kyyneleitä
Katalan säälii, niitä rukoilen.
 

(Lavinialle.)

 
Mukana polvistutko? Tee se, lapsi!
Oi, taivas, kuule meitä, muuten ilman
Sokaamme huokauksilla, pimitämme
Sumulla auringonkin, niinkuin pilvi,
Kun märkään syliinsä se sulkee sen.
 

MARCUS

 
Oi, veli, puhu mahdollisia,
Äläkä syvään epätoivoon syöksy!
 

TITUS

 
Suruni syvä on, ei sillä pohjaa,
Siis on sen purkauskin pohjaton.
 

MARCUS

 
Tok' anna järjen johtaa voivotustas.
 

TITUS

 
Jos tässä kurjuudess' ois järkeä.
Niin voisin voihkinalle rajan panna.
Kun taivas itkee, eikö maakin tulvi?
Kun myrsky riehuu, eikö meri ärjy
Ja pöhöposkin uhmaa taivaita?
Kysytkö järkisyytä tähän meluun?
Min' olen meri; kuules, kuin se huokaa!
Hän itkevä on taivas, minä maa;
Mereni hänen huokauksistaan paisuu,
Ja maani hänen vuolaast' itkustaan
Kuin vedenpaisumuksen tulviin hukkuu.
Sen vuoks ei sisässäni pysy tuska,
Kuin juopon pois mun oksentaa se täytyy.
Siis sallikaa – ken hukkaa, sill' on lupa
Karvaasta suustaan purkaa sappea.
 

(Sanansaattaja tulee, tuoden kaksi päätä ja yhden käden.)

SANANSAATTAJA

 
Sa, kunnon Titus, huonon palkan sait,
Kun hyvän kätes laitoit keisarille.
Täss' yleväin on poikiesi päät;
Kätesi tässä, pilkoin palautettu.
Suruas ilkutaan ja uljuuttas.
On tuskemp' ajatella tuskiasi
Kuin muistaa oman isän kuolemaa.
 

(Menee.)

MARCUS

 
Jääks muuttukoon Sicilian kuuma Etna,
Ja hornan iki-lieskaks poveni!
Ei moista kurjuutt' ihminen voi kestää!
Tuo hoivaa ilku itkevien kanssa,
Mut tuskan pilkka kaksin kerroin surmaa.
 

LUCIUS

 
Tää näky noinko syvän haavan lyö,
Ja sentään inhottu ei elo väisty!
Elolle elon nimen kuolo jättää,
Kun muut' ei jäljell' elosta kuin henki!
 

(Lavinia suutelee Titusta.)

MARCUS

 
Ah, syddn-parka, lohduton on muiskus:
Jäävettä ryytyneelle madolle!
 

TITUS

 
Oi, milloin päättyykään tää kauhun uni!
 

MARCUS

 
Hyvästi, mairittelu! Kuole, Titus!
Et nuku nyt; näet poikiesi päät,
Soturinkätes, tyttös silvottuna;
Maanpakolaisen poikas kauhusta
Kalvaana, veretönnä; minut, veljes,
Kuin kivipatsaan kylmän turtana.
Ah, nyt en enää tuskiasi soimaa.
Hopeahiukses revi, hampain kalva
Toinenkin kätes: tämä kauhu olkoon
Poloisten silmiemme viime näky!
Nyt myrskyn aika on; miks et sa riehu?
 

TITUS

 
Ha, ha, ha!
 

MARCUS

 
Mut miksi naurat? Se ei sovi nyt.
 

TITUS

 
Siks, ettei kyynelt' ole mulla enää.
Tää suru lisäksi on vihamies:
Vetisen silmän anastaa se tahtois
Ja kyynel verolla sen soentaa;
Ja kuinka silloin koston luolan löydän?
On kuin nuo kaksi päätä haastaisi
Ja uhkais, etten tule autuaaksi,
Ennenkuin maksan nämä ilkityöt
Suun sisään niille, jotk' on niihin syypäät. —
Te, murheen murtamat, mua ympäröitkää;
Jokaisen puoleen käännyn nyt, ja vannon
Tuskanne kostaa, kautta sieluni!
 

Nyt valan tein. – (Marcukselle) Sin' ota toinen pää;

 
Kädellä tällä minä toista kannan. —
Lavinia, tehtävän saat sinäkin:
Hampaissas, tyttö, kanna kättäni. —
Pois, sinä, poika, silmistäni pois!
Maanpaoss' olet, tänne et saa jäädä.
Pois goottein luo, ja haali väkeä;
Ja jos mua rakastat – ja sen sa teet —
Mua suutele ja mene; työt' on paljon.
 

(Titus, Marcus ja Lavinia menevät.)

LUCIUS

 
Hyvästi, Titus, jalo isäni,
Mies onnettomin, mink' on Rooma nähnyt!
Hyvästi, ylvä Rooma! Paluustani
Ma pantit jätän kalliimmat kuin henki.
Lavinia, jalo sisko, hyvästi:
Josp' oisit vielä, mikä olit ennen!
Nyt Lucius ja Lavinia elävät
Vain unheessa ja kauhun tuskissa.
Jos Lucius elää, kohtunne hän kostaa:
Tuo ylvä keisar-pari vielä kerjää
Kuin porteilla Tarqvinius vaimoineen.
Nyt goottein luo! Tuon väkeä, ja koston
Tuon Roomalle ja Saturninukselle.
 

(Menee.)

 
Toinen kohtaus.
Huone Tituksen talossa. Ruokapöytä katettuna.
 

(Titus, Marcus, Lavinia ja nuori poikanen Lucius tulevat.)

TITUS

 
Nyt istukaa; mut enemp' älkää syökö,
Kuin että juur' niin paljon voimaa saamme,
Kuin julmain tuskaimme on kostoon tarvis.
Sa, Marcus, päästä tämä surun solmu:
Me kädettömät raukat, hän ja minä.
Me kymmenkertaist' emme tuskaamme
Voi ristikäsin ilmi tuoda. Mulle
Tää oikea on käsi-parka jäänyt,
Mill' ikeessä voin pitää poveni;
Ja tuskien kun riehaamana sydän
Komossa ruumiin tyrmäss' elämöi,
Niin noin sen alas survon! —
 

(Lavinialle.)

 
Sa, murheen kuva, joka merkein haastat,
Kun valtavasti sydän parkas sykkii,
Sa lyömäll' et voi sitä vaientaa.
Sit' ohkuill' iske, huokauksilla tapa,
Tai hampaisiisi ota pieni veitsi
Ja kaiva reikä kohti sydämmeen,
Niin että kaikki kyyneleet, mit' itket,
Valuisi aukkoon, imeytyisi siihen
Ja suolavirtaans' upottais sen narrin.
 

MARCUS

 
Hyi, veli, hyi! Noin lastas älä neuvo
Käsiksi käymään nuoreen elämäänsä.
 

TITUS

 
Mitä? Onko suru sun jo vimmannut?
Mull' yksin oikeus on hulluks tulla.
Hän voiko käsiks käydä elämäänsä?
Ah, miksi tuota käsi-sanaa hoet?
Aeneaan kahdestiko haastaa käsket
Sa Troian palosta ja kurjuudestaan?
Puheessas älä käsittele kättä,
Näin meille muistuttain sen puutetta!
Hyi, hassujahan puhun! Unhottaako
Me voimme, ettei meillä käsiä,
Vaikk' onkin Marcus niistä puhumatta?
Nyt ruokaillaan! Syö, rakas tyttö, tuo. —
 

Ei juomaa täällä. (Marcukselle.) Kuules, mitä sanoo;

 
Jo tunnen tytön kaikki tuskan merkit:
Hän sanoo, ettei muuta juomaa juo
Kuin kyyneleitä, surun keittämiä
Ja hänen poskillansa kuurnituita.
Valitus mykkä, ymmärtää sua tahdon
Ja sanattoman kieles oppia
Kuin kerjuumunkki pyhät rukouksensa.
Jos huokaat, tynkäs nostat taivaaseen,
Jos nyökkäät, viittaat, polvistut, jos minkä
Teet merkin, niistä kirjaimiston laitan,
Jost' aatoksias ahkerasti tutkin.
 

POIKA

 
Oi, jätä, vaari, julmat voivotukses;
Tädille taru kerro ratoksi.
 

MARCUS

 
Ah, hento poika liikutuksesi itkee,
Kun vaarinsa hän näkee synkkyyden.
 

TITUS

 
Vait, hento taimi, kyynelien lapsi!
Pian kyyneliin sun elos sulaa pois
 

(Marcus iskee veitsellään lautaseensa.)

 
Mit' isket sinä, Marcus, veitselläsi?
 

MARCUS

 
Kas noin, sen tapoin! Kärpänen se oli.
 

TITUS

 
Hyi, murhamies! Sydämmeni tapoit;
Jo hirmuun silmäni on kyllästynyt.
Ei murha-isku, lyöty syyttömään,
Tituksen sovi veljelle. Pois joutuin!
Ei sinust' ole, näämmä, seuraks mulle.
 

MARCUS

 
Ah, veli, kärpäsenhän tapoin vain!
 

TITUS

 
Mut mitä, jos sill' isä ois ja äiti,
Sen hennot kultasiivet kuinka lerppais
Ja ilmass' uikuis surun surina!
Viaton kärpäs-parka, joka tuli
Sirolla, sointuvalla surinallaan
Meit' ilahuttamaan, – ja sen sa tapoit!
 

MARCUS

 
Se ruma oli kärpänen ja musta
Kuin keisarinnan mauri; siks sen tapoin.
 

TITUS

 
Oo, oo, oo!
Suo anteeks, että sua soimasin,
Sin' olet tehnyt armeliaan työn.
Minulle veitses anna: survon sen,
Ja kuvittelen, että on se mauri,
Jok' on mua tullut myrkyttämään tänne. —
Tuoss' sinä saat, ja tuossa Tamora!
Haa, sinä konna! Emme ole sentään
Niin masenneet, ett' emme kahden tappaa
Vois kärpästä, jok' ilmestynyt tänne
On sysimustan maurin haahmossa!
 

MARCUS

 
Mies-raukka, niin on surun lannistanut,
Ett' oleviksi luulee varjoja!
 

TITUS

 
Pois ruoat! Tule kanssani, Lavinia;
Kamariis käymme; suruisia sulle
Ma luen menneen ajan tarinoita. —
Käy mukaan, poika; sull' on nuoret silmät:
Lukea saat, kun minun hämärtää.
 

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Tituksen talon edusta

(Titus ja Marcus tulevat; sitten nuori Lucius, ja Lavinia, juosten hänen jälkeensä.)

POIKA

 
Oi, auta, vaari! Mua kaikkialla
Lavinia-täti vainoo, miks, en tiedä. —
Kas, setä Marcus, kuinka rientää hän! —
En tiedä, rakas täti, mitä tahdot.
 

MARCUS

 
Tule, Lucius, älä tätiäsi pelkää.
 

TITUS

 
Hän ei tee pahaa; hän sua rakastaa.
 

POIKA

 
Niin rakasti, kun isä Roomass' oli.
 

MARCUS

 
Lavinian merkit mitä tarkoittavat?
 

TITUS

 
Laps, älä pelkää. – Jotain tarkoittavat. —
Kas, Lucius, kuinka sinusta hän pitää;
Johonkin tahtoo sua kanssaan viedä.
Niin uskost' ei Cornelia pojilleen
Lukenut, kuin hän sulle, runoutta
Ja Tulliuksen Oratoria.
 

MARCUS

 
Sin' etkö arvaa, mitä hän sun tahtoo?
 

POIKA

 
En tiedä, enkä osaa arvata;
Jos ei vain hulluuden se liene puuskaa.
Ma kuulin usein vaarin sanovan,
Ett' ylellinen suru vikaa mielen,
Ja luin, että Troian Hecuba
Surusta hullaantui; siit' aristuin,
Mua täti hyvä rakastaa, sen tiedän,
Yht' armaasti kuin oma äiti, eikä
Mua muuten säikäyttäis kuin raivopäissään;
Siks heitin kirjat pois ja pakenin, —
Mut suotta ehkä. Anteeks, hyvä täti;
Mut jos vain setä Marcus mukaan käy,
Niin mielelläni, täti, teitä seuraan.
 

MARCUS

 
Teen tahtos, Lucius.
 

(Lavinia kääntää ylösalaisin kirjat, jotka Lucius on pudottanut.)

TITUS

 
                     Mitä nyt, Lavinia? —
Hän mitä, Marcus, tuolla tarkoittaa?
Haluaa varmaan jotain kirjaa nähdä. —
Mik' on se näistä? – Aukaise ne, poika. —
Ei, sinä viisaamp' olet, lukeneempi,
Valitse joku kirjastostani;
Näin ilku suruasi, kunnes taivas
Tuo ilmi tämän pillan tekijän. —
Sano, mikä kirja?
Miks vuorottain noin käsiään hän nostaa?
 

MARCUS

 
Hän varmaan tarkoittaa, ett' oli monta
Rikokseen yhtynyttä, – monta varmaan; —
Ja ehkä huutaa taivaan kostoa.
 

TITUS (Luciukselle)

 
Hän mitä kirjaa tuossa koperoi?
 

LUCIUS

 
Ovidiuksen Metamorfooseja;
Se lahja äidilt' on.
 

MARCUS

 
                     Sen joukost' ehkä
Valitsi rakkaudesta vainajaan.
 

TITUS

 
Kas, kuinka kiirein lehtiä hän kääntää!
Hänt' auttakaa! Mit' etsii hän? – Lavinia,
Luenko minä? Tuo se synkkä taru
On Philomelasta, ja Tereuksesta,
Jok' yllätti ja hänet raiskasi.
Niin, raiskaus, varon ma, on tuskas syy.
 

MARCUS

 
Kas, veli, kuinka lehtiä hän näyttää!
 

TITUS

 
Laps armas, näinkö sinut yllätettiin,
Häväistiin, raiskattiin kuin Philomela
Mykässä, autiossa metsässä? —
Kas, kas! – Niin, tuommoinen se oli seutu,
Miss' oltiin riistan ajossa, – oo, ettei
Siin' ajoss' oisi oltu koskaan, koskaan! —
Sellainen, miks sen runo tässä kuvaa,
Juur' raiskaukseen ja murhaan luontainen.
 

MARCUS

 
Miks luonto moisen luolan loi, jos mieleen
Ei jumalille murhenäytelmät?
 

TITUS

 
Laps, merkki tee, – täss' on vain ystäviä: —
Tuon Rooman mieskö teki? Hiipikö
Nyt Saturninus, kuin Tarqvinius muinoin
Sodasta suorastaan Lucretian viereen?
 

MARCUS

 
Laps rakas, istu; – istu tähän, veli! —
Apollo, Pallas, Zeus, Mercurius,
Mua valaiskaa, ett' ilkimyksen löydän!
Kas tänne, veli; – katsohan, Lavinia:
 

(Kirjoittaa nimensä sauvallaan, jota ohjaa jalallaan ja suullaan.)

 
Täss' silko hiekka on; mua jäljittele,
Jos voit. Näet, käden avutta ma tuohon
Nimeni piirsin. Kirottu se sydän,
Jok' ajaa meitä moiseen kiusaukseen!
Laps hyvä, kirjoita, tuo vihdoin ilmi
Mit' aikoo kostettavaks jumalat.
He kättäs ohjatkoot, kun tuskas piirrät,
Jott' ilmi tulis pettäjät ja totuus!
 

(Lavinia ottaa sauvan suuhunsa, ohjaa sitä kädentyngällään ja kirjoittaa.)

TITUS

 
Oi, katso, veli, mit' on kirjoittanut:
Stuprum, – Chiron, – Demetrius.
 

MARCUS

 
Mitä? Mitä? – Tamoranko irstaat pojat
Tuon kauhean on tehneet verityön?
 

TITUS

 
Magni dominator poli Tam lentus audis scelera? tam lentus vides?
 

MARCUS

 
Mies hyvä, tyynny; vaikka tiedän, että
Se, mik' on tuohon hiekkaan kirjoitettu,
Kapinaan nostais itse hyvyyden
Ja imulapsen kostoon yllyttäisi.
Polvistu, veli, polvistu, Lavinia,
Polvistu, poika, Hectorimme toivo,
Ja vannokaatte – niinkuin Junius Brutus
Siveän, häväistyn Lucretian
Isälle sekä puolisolle vannoi, —
Ett' taiten noille gootti-pettureille
Lupaamme surmakoston valmistaa,
Verensä nähdä, taikka häpein kuolla.
 

TITUS

 
Tuo hyvä on, jos tietäisit vain, kuinka.
Mut varo: karhunpentuja jos ajat,
Vois emo herätä ja sinut haistaa.
Se leijonaan on liki liittynyt,
Selällään maaten tuota hyväilee se
Ja, kun se nukkuu, tekee mitä tahtoo.
Nuor' olet metsämieheks; jätä tuo!
Käy mukaan, minä vaskilehden hankin;
Nuo sanat siihen teräspiikill' uurran,
Ja kätken sen. Vois ärjy pohjainen
Hajoittaa hiekan kuin Sibyllan lehdet;
Siit' ota sitten selvä! – Mitä, poika?
 

POIKA

 
Ma sanon että, jos min' oisin mies,
Niin äitinsä ei makuuhuoneessakaan
Nuo Roomaan ikeelliset turvass' ois.
 

MARCUS

 
Niin, uljas poika! Samoin isäs usein
On tehnyt maalleen kiittämättömälle.
 

POIKA

 
Teen samoin minä, setä, jos saan elää.
 

TITUS

 
Mukaani tule asehuoneeseeni,
Siell' asestan sun, Lucius; sinä, poika,
Saat viedä keisarinnan pojille
Minulta lahjan heille varatun.
Ajathan asiani, teethän sen?
 

POIKA

 
Tikarin ajan heidän sydämmeensä.
 

TITUS

 
Ei, poika, ei, ma neuvon toisen keinon. —
Tule, tyttö! – Katso, Marcus, taloa.
Minä ja Lucius hoviss' uhkeilemme;
Niin totta, meitä vielä palvellaan.
 

(Titus ja Lavinia ja poika menevät.)

MARCUS

 
Oi, taivas, hyvän miehen voihkinanko
Sa kuulet, etkä helly, etkä sääli?
Tuot' auta houkkaa, Marcus; useammat
Löi hälle haavat suru sydämeen
Kuin kilpeen naarmut vihamies; on silti
Niin hurskas, ettei kostaa tahdo. – Kosta,
Taivas, kohlut vanhan Tituksen!
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone hovilinnassa.
 

(Aaron, Demetrius ja Chiron tulevat toisista ovista, toisista nuori Lucius ja saattaja, kädessä kimppu aseita, joiden ympärillä on kirjoitettuja värssyjä.)

CHIRON

 
Demetrius, täss' on Luciuksen poika;
Hänell' on meille jotain asiaa.
 

AARON

 
Niin, houkan vaarin houkkaa asiaa.
 

POIKA

 
Arvoisat herrat, alamaiset teille
Tuon terveiset Andronicukselta, —
 

(Syrjään.) Tuhotkoon teidät Rooman jumalat!

DEMETRIUS

 
Suur' kiitos, rakas Lucius! Mitä uutta?
 

POIKA (syrjään)

 
Sit' uutta, että ilki-raiskaajiksi
 

On teidät paljastettu. – (Ääneen). Luvallanne,

 
Mun kauttan' isoisä teille laittaa
Upeimmat aseet asehuoneestaan
Ylevän nuoruutenne palkinnoksi,
Tuon Rooman toivon: nämä sanat käski
Mun teille sanoa ja teille antaa
Tään lahjan, jotta, jos ois tarvis joskus,
Teill' oisi hyvät varusteet ja aseet.
 

Näin jätän minä teidät, (Syrjään) verikonnat!

(Poika ja saattaja menevät.)

DEMETRIUS

 
Mitä? Käärö, ympärillä kirjoitus!
No, annahan kun katson:
Integer vitae, scelerisque purus,
Non eget Mauri jaculis, nec arcu.
 

CHIRON

 
Horatiuksesta värssy, tunnen sen:
Sen luin koulukirjasta jo aikaa.
 

AARON

 
Niin, värssy Horatiuksest', – aivan oikein!
 

(Syrjään.) Niin, siinä nähdään, mit' on olla aasi!

 
Ei pilaa tää; syyn nuuskinut on vanhus,
Ja aseet laittaa kirjoituksineen,
Jok' iskee ytimiin, vaikk eivät huomaa.
Jos viisas keisarinna jalkeill' ois,
Hän ukon sukkeluuden hyväksyisi;
Mut rauhan saakoon, rauhaton kun on. —
Niin, eikös onnen tähti meitä tuonut
Vieraina, jopa vankeinakin, Roomaan,
Näin korkealle meidät nostaakseen?
Tek' oikein hyvää mulle linnan portill'
Uhata tribuunia veljen kuullen.
 

DEMETRIUS

 
Enemmän mulle nähdä moisen herran
Madellen meitä lahjoin' imartavan.
 

AARON

 
Demetrius, eikö ollut hällä syytä?
Hyvinhän kohtelitte tytärtään.
 

DEMETRIUS

 
Oi, jospa tuhat olis roomatarta
Noin pinteessä ja himon saaliina!
 

CHIRON

 
Mik' armias ja ihmisrakas toivo!
 

AARON

 
Vain äidin puuttuu aamen.
 

CHIRON

 
                          Sit' ei puutu,
Vaikk' olis niitä tuhansia lisää.
 

DEMETRIUS

 
Pois tulkaa: rukoilkaamme jumalia
Tukemaan äitiämme tuskissaan.
 

AARON (syrjään)

 
Niin, perkeleitä; meill' ei jumalia!
 

(Torventoitauksia kuuluu.)

DEMETRIUS

 
Miks soivat linnassa nyt torvet noin?
 

CHIRON

 
Kai ilost', ett' on keisarilla poika.
 

DEMETRIUS

 
Vait, kuka tuossa?
 

(Hoitaja tulee, musta lapsi sylissä.)

HOITAJA

 
                   Huoment', arvon herrat!
Ken teist' on nähnyt Aaronin, sen maurin?
 

AARON

 
Maurin tai kauriin, se on yhtä kaikki;
Täss' Aaron on; mit' Aaronista tahdot?
 

HOITAJA

 
Oi, rakas Aaron, hukass' olemme!
Nyt auta, tai sun ikipiina perii!
 

AARON

 
Haa! Mitä kissan naukunaa on tää?
Mitä tulloa sa tuossa povees kätket?
 

HOITAJA

 
Mit' ei sais taivas nähdä: keisarinnan
Ja koko ylvän Rooman häpeää. —
Hän päästetty on, herrat, päästetty.
 

AARON

 
No, mistä?
 

HOITAJA

 
           Sikiöstä, tiedän mä.
 

AARON

 
Jumala hälle suokoon rauhansa!
Minlaisen lahjan sai hän?
 

HOITAJA

 
                          Perkeleen.
 

AARON

 
Siis perkeleen on äiti! Hauska vesa!
 

HOITAJA

 
Kuvaton, ruma, musta, inha vesa!
Tuoss' on se, ilkeä kuin rupikonna
Tään seudun kauniin rodun keskellä.
Tuon äiti sulle laittaa, oman kuvas,
Ja käskee sun sen kastaa tikarilla.
 

AARON

 
Kirottu alju! Niinkö musta halpaa? —
Ei, pullosuu, sin' olet kaunis kukka!
 

DEMETRIUS

 
Mit' olet sinä tehnyt, konna?
 

AARON

 
                              Sen,
Mit' et saa sinä tekemättömäksi.
 

CHIRON

 
Teit äidillemme, konna, tuhotyön.
 

AARON

 
Tein äidillesi, konna, uho pojan.
 

DEMETRIUS

 
Teit siinä, hornan koira, tuhotyön.
Voi, kurjuutta! Voi, inhaa makua!
Kirottu moisen ruman pirun pentu!
 

CHIRON

 
Se ei saa elää.
 

AARON

 
                Se ei kuolla saa.
 

HOITAJA

 
Sen täytyy, Aaron: äiti tahtoo niin.
 

AARON

 
Vai täytyy? Silloin ei saa muut kuin minä
Tuhota lihaani ja vertani.
 

DEMETRIUS

 
Sen rumpin pistän miekankärjelläni;
Tuo tänne se, teen pian siitä lopun.
 

AARON

 
Pikemmin miekka tää sun vatsaas kyntää!
 

(Ottaa lapsen hoitajalta ja paljastaa miekkansa.)

 
Murhaajat, tapatteko veljenne?
Kautt' taivaan tuikkivien kynttiläin,
Joist' iski leimu, kun tuo poika tehtiin,
Ken koskee tähän esikoiseeni,
Se tämän miekan tuimaan terään kaatuu!
Se kuulkaa, pojat: ei Encelodus
Ja Typhonin kaikk' uhkailevat laumat,
Ei suur' Alcides, ei Mars-jumalakaan
Vie tätä saalist' isän käsistä!
Te, pojat punakat, te pölkkypäät!
Valkaistut seinät, kailot krouvikilvet!
On sysimusta väri paras väri,
Se kaikki toiset värit luotaan lykkää;
Ei valtameren kaikki vedet pestä
Voi valkeaksi luikon mustaa jalkaa,
Vaikk yhtenään se kylpee kuohuissa.
Sanokaa Tamoralle: mull' on ikää
Omaani puoltaa, siihen tyytyköön.
 

DEMETRIUS

 
Noin jalon emäntäskö aiot pettää?
 

AARON

 
Hän emäntäni on, tää minä itse,
Mun oman nuoruuteni voiman leima;
Tää mulle kalliimp' on kuin koko mailma,
Ja tätä koko mailmaa vastaan suojaan,
Tai Rooma saa sen vielä verin maksaa.
 

DEMETRIUS

 
Tää ikihäpeäks on äidillemme.
 

CHIRON

 
Tuost' äpärästä häntä ilkkuu Rooma.
 

HOITAJA

 
Vihoissaan hänet surmaa keisari.
 

CHIRON

 
Punastun, herjaansa kun aattelenkin.
 

AARON

 
Se etuus valkoisuudestanne, hyi!
Kavala väri, joka punastuksin
Sydämmen salahankkeet paljastaa!
Tää poika täss' on toista karvaa. Nähkääs,
Kuink' isälleen se musta suka nauraa,
Ikäänkuin sanois: "Omas olen, ukko".
Se veljenne on, herrat, saman veren
On ruokkima, jok' elon antoi teille,
Samasta kohdust' ilmoille on tullut,
Min vankeudessa tekin olitte;
Hän veljenne on suoraa polvea,
Mun leimaani vaikk' otsallaan hän kantaa.
 

HOITAJA

 
Mit', Aaron, vastaan keisarinnalle?
 

DEMETRIUS

 
Niin, mieti, Aaron, mitä tulee tehdä.
Me kaikki sinun neuvoos suostumme.
Laps pelasta, mut pelasta myös meidät.
 

AARON

 
No, istukaamme tuumaa pitämään.
Minä poikineni pidän tässä silmää.
Seis, siinä! Puhukaa nyt turvastanne.
 

(Istuvat.)

DEMETRIUS

 
Kuink' usea on nainen lapsen nähnyt?
 

AARON

 
Kas noin! Kun sovitaan, min' olen lammas;
Mut jos te tiuskaisette maurille,
Ei vuorten leijona, ei ärjäs kauris,
Ei meri riehu niin, kuin Aaron raivoo.
No, sano, kuink' on moni lapsen nähnyt?
 

HOITAJA

 
Cornelia, kätilö, ja minä itse,
Ei muuten kukaan muu kuin keisarinna.
 

AARON

 
Kätilö, keisarinna ja sa itse:
Kaks kyll' on vaiti, kun on kolmas poissa.
Mene, kerro tämä keisarinnalle!
 

(Pistää hänet.)

 
Pii, pii! Noin porsas vinkuu pistettäissä.
 

DEMETRIUS

 
Miks noin teet, Aaron? Mitä tarkoitat?
 

AARON

 
Hei, herraseni, politiikkaa vain!
Tuo pitkäkieli lörppä saisko elää
Ja rikoksemme ilmaista? Ei, herrat!
Nyt kerron teille koko tuumani.
Maamieheni on täällä, eräs Muley,
Jonk' eukko eilen pojan synnytti
Juur' näköisensä, valkoisen kuin tekin.
Hyväilkää isää, äiti lahjokaa,
Sanokaa heille, kuink' on asiat
Ja kuinka heidän lapsens arvoon pääsee
Ja itse keisarinkin perijäksi,
Kun poikaani se vaihdetaan, ja saadaan
Hovissa noussut myrsky hillityksi.
Hyväilköön keisari sit' omanaan.
Niin, herrat: tuolle minä lääkkeen annoin,
 

(Osoittaen hoitajaa.)

 
Te saatte pitää huolta peijaisista;
Täss' aho on, ja teiss' on reippautta.
Kun työ on tehty, vitkastelematta
Kätilö heti lähettäkää mulle.
Kun kätilö ja hoitaja on pois,
Niin naiset mielin määrin juoruilkoot.
 

CHIRON

 
Näen, Aaron, ettet ilmallekaan usko
Sa salaisuuttas.
 

DEMETRIUS

 
                 Tamoraa näin säästät,
Ja siitä hän sua kiittää poikineen.
 

(Demetrius ja Chiron menevät, kantaen pois hoitajan ruumiin.)

AARON

 
Nyt pääskyn lentimillä goottein luo!
Tään kalleuteni sinne talletan
Ja keisarinnan ystäville laitan
Salaiset terveiseni. – Tule, tule,
Sa paksuhuuli, täältä vien sun pois;
Sinä se tähän pulaan meidät saatoit.
Sua ruokin marjoilla ja juurilla,
Heralla, voilla; imeä saat vohlaa
Ja luolass' asua; ma soturiksi
Sun kasvatan ja laumain johtajaksi.
 

(Menee.)

 
Kolmas kohtaus.
Julkinen paikka lähellä keisarin linnaa.
 

(Titus tulee, kädessä nuolia, joiden kärkeen on kiinnitetty kirjeitä. Hänen kanssaan Marcus, nuori Lucius ja muita sukulaisia.)

TITUS

 
Tule, tule, Marcus; – tässä paikka, langot —
No, poika, näytä amputaitoasi:
Vain tarkkaan tähtää, niin käy määrään nuoli.
Terras Astraea reliquit:
Muistathan, Marcus: pakeni ja meni!
Työaseet esiin! Teidän, langot, tulee
Hapaanne heittää, meret pohjustaa;
Vedestä ehkä hänet löydätte;
Ei, – siell' ei oikeutt' enempää kuin maalla! —
Te, Publius ja Sempronius, toimeen käykää:
Kuokalla kaivakaa ja lapiolla,
Maan sisus-uumenihin tunkekaa
Ja, tultuanne Pluton valtakuntaan,
Tää pyyntökirja hälle antakaa
Ja sanokaa, ett' oikeutt', apua
Andronicus hält' anoo, vanhus, jolta
Sydämmen särki kiittämätön Rooma. —
Ah, Rooma! Niin, tein onnettomaks sun,
Kun kansan äänet siirsin tuohon mieheen,
Jok' ilkeästi nyt mua kiduttaa. —
No, menkää, kaikki huolell' urkkikaa,
Hakekaa tarkkaan kaikki sotalaivat;
On keisar' ehkä hänet laivaan vienyt;
Mene ja mangu sitten oikeutta!
 

MARCUS

 
Oi, Publius, eikö surullista nähdä
Jaloa setääs häiriössä noin?
 

PUBLIUS

 
Siks onkin meidän pyhä tehtävämme
Hänt' öin ja päivin tarkkaan vaalia
Ja lempeästi oikkujansa noutaa.
Siks kunnes aika hellän avun tuo.
 

MARCUS

 
Ei, tuohon suruun apua ei ole.
Sotaiseen kostoliittoon goottein kanssa!
Ja koston saakoon kiittämätön Rooma,
Ja palkan Saturninus-petturi!
 

TITUS

 
No, Publius? No, hyvät herrat? Mitä,
Te joko hänet tapasitte?
 

PUBLIUS

 
                         Emme;
Mut Pluto teille lupaa, että Koston
Te saatte tuonesta, jos tahdotte.
Niin paljon tehtävää on Oikeudella
Zeun luona taivaassa ja muuallakin,
Ett' teidän täytyy hetki odottaa.
 

TITUS

 
On väärin noin mua viivykkeillä syöttää.
Palavaan järveen itse sukellan
Ja kantapäistä hänet sieltä nostan.
Olemme pensait', eikä setripuita,
Ei suuriluisia kuin kyklopit,
Mut rautaa, Marcus, selkäranka rautaa; —
Vaikk' eihän tätä tuskaa selkä kestä!
Ja kosk' ei maasta eikä manalasta
Saa oikeutta, niin taivaan jumalia
Me pyydämme, ett' alas Oikeuden
He lähettävät kostoks tuskillemme.
Nyt toimeen! Sinä, Marcus, ammut hyvin.
 

(Jakaa heille nuolia.)

 
Ad Jovem, sulle tuo; – tää ad Apollinem; —
Ad Martem, se on itseäni varten; —
Tuo Pallaan on; – tuo Hermeen; – tuo on, Cajus,
Saturnuksen, ei Saturninuksen:
Sehän ois suoraan tuuleen ampumista. —
Nyt, poika! – Ammu, Marcus, kun ma käsken.
Se totta tepsii, minkä kirjoitin;
Ei jäänyt ykskään jumal' anomatta.
 

MARCUS

 
Te kaikki nuolet hoviin ampukaa:
Näin korskaa keisaria kidutamme.
 

TITUS

Nyt jouset jänteen! (Ampuvat.) Bravo, Lucius-poika!

 
Juur' Neitseen kohtuun: Pallaalle se anna!
 

MARCUS

 
Min' ammuin penikulman ohi kuun:
Zeun kädess' on sun kirjeesi nyt varmaan.
 

TITUS

 
Haa, Publius! Mit' olet tehnyt? Kas,
Sa ammuit toisen sarven Taurukselta!
 

MARCUS

 
Sep oli somaa! Publius kun ampui,
Niin suuttui Härkä, tuustas Ariesta,
Ja Kauriin sarvet putosivat hoviin.
Ja ken ne löysi? Keisarinna konna.
Ja rouva nauroi, käski maurin viedä
Ne heti isännälleen lahjaksi.
 

TITUS

 
Niin oikein! Onneks olkoon armolle!
 

(Talonpoika tulee, kädessä koppa, jossa on kaksi kyyhkystä.)

 
Taivaasta sana! Posti tuli, Marcus!
Mit' uutta, mies? Sull' onko kirjeitä?
Oikeutta saanko? Mitä sanoo Jupiter?
 

TALONPOIKA. Niin, Jupi-Piiteri, se hirttomieskö? Hän sanoo, että on ottanut alas piitan; sillä miestä ei hirtetä ennen kuin ensi viikolla

TITUS

 
Ma kysyn: mitä sanoo Jupiter?
 

TALONPOIKA. Ah, herra hyvä, minä en tunne Juu-Piitertä: en ole ikänäni hänen kanssaan ryypännyt

TITUS

 
Mitä, konna, etkö sinä kuljeta – ?
 

TALONPOIKA

 
Kyllä, herra, kyyhkyjäni; en mitään muuta.
 

TITUS

 
Mut etkö ole tullut taivaasta?
 

TALONPOIKA. Taivaastako? Ah, herra, siellä en ole koskaan ollut. Jumala minua varjelkoon siitä röyhkeydestä, että tunkeutuisin nuorella iälläni taivaaseen! Olin vain kyyhkyineni menossa tripuuni-lepsun puheille jupakan vuoksi, joka on käymässä setäni ja erään keisarin miehen välillä

MARCUS. Mutta tämähän tulee aivan niinkuin tilattuna viemään perille anomuskirjasi. Anna hänen jättää kyyhkyset keisarille sinun puolestasi

TITUS. Sano minulle, voitko sinä jättää anomuskirjan keisarille oikein säädyllisesti?

TALONPOIKA

 
En, totisesti, en ole koskaan eläissäni ollut säätymies.
 

TITUS

 
Mies, tule tänne, jätä turhat lorut;
Vain anna keisarille kyyhkysi,
Ma hänelt' oikeutta sulle hankin.
Seis, varro, – tuossa kultaa vaivastasi!
Minulle tuokaa mustetta ja kynä. —
Jätäthän säädykkäästi anomuksen?
 

TALONPOIKA

 
Kyllä, herra.
 

TITUS. Siis tässä sulle anomuskirja omasta puolestasi. Ja kun tulet hänen luokseen, niin muista heti lähestyessäsi polvistua; sitten suudella hänen jalkaansa; sitten antaa kyyhkysi; ja sitten odottaa palkkaasi. Minä olen siinä käsillä; katso, että toimitat asiasi hyvin

TALONPOIKA

 
Sen lupaan, herra, minuun luottakaa.
 

TITUS

 
Mies, onko sulla veistä? Näytä tänne! —
Tuo veitsi, Marcus, kääri pyyntökirjaan —
Olethan laatinut sen oikein nöyrän. —
Ja kun sen olet keisarille vienyt,
Koputa oveeni ja vastaus tuo.
 

TALONPOIKA

 
Jumalan haltuun, herra; sen ma teen.
 

TITUS

 
No, Marcus, lähtekäämme. – Tule, Publius!
 

(Menevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Keisarinlinnan edusta.
 

(Saturninus, Tamora, Demetrius, Chiron seuralaisineen tulevat,

 
    Saturninuksen kädessä nuolet, jotka Titus on ampunut.)
 

SATURNINUS

 
Mit' arvelette tästä herjauksesta?
Näin onko koskaan Rooman keisaria
Ivailtu, kiusattu ja uhmailtu,
Siks' että tasan jakaa oikeutta?
Te tiedätte sen, niinkuin jumalatkin, —
Mit' ikään rahvaan korvaan kuiskikoot
Nuo rauhanhäiritsijät – ettei mitään
Lainvastaist' ole tehty röyhkeille
Tituksen pojille. Vaikk' onkin suru
Hält' älyn pimittänyt, saako silti
Hän meihin puuskiaan ja oikkujaan
Ja kostoaan ja katkeruuttaan purkaa?
Nyt kirjoittaa hän taivaalt' apua:
Kas, tuo on Zeulle, tuo Apollolle,
Hermeelle tuo, tuo sodan jumalalle!
Nuo somat lehdet, pitkin Roomaa lentäin,
Sen senaattia parjaavat ja meitä
Lain polkijaksi julki huutavat.
Ihanaa pilaa! Eikö totta, herrat?
Ikäänkuin Roomass' oikeutt' ei oisi!
Mut jos ma elän, tekohulluudella
Hän ei saa ivaans' enää kaunistaa,
Vaan tietköön, että Saturninuksessa
Viel' elää oikeus; ja jos nukkuukin se,
Hän herättää sen niin, ett' ylpeimmänkin
Kapinamiehen raivossaan se murskaa.
 

TAMORA

 
Suur' isäntäni, rakas Saturninus,
Eloni turva, aatosteni herra,
Oi, tyynny, kärsi ukon heikkoutta:
Hän poikans' uljaat kadotti, ja suru
Sydämmeen syvän leikannut on haavan.
Surussa häntä ennen lohduta,
Kuin että pientä rankaiset ja suurta
 

Tuon ivan vuoks. (Syrjään.) Näin tulee Tamoran,

 
Ovelan vaimon, kaikkein mieliks olla.
Mut, Titus, iskun sait sa, joka tuntuu
Sydämmen juuriin! Jos on Aaron viisas,
Käy kaikki hyvin: tyyneen ankkuroidaan. —
 

(Talonpoika tulee.)

 
No, poika hyvä, meitäkö sä etsit?
 

TALONPOIKA

 
Niin, tietystikin, jos teidän vapaasukuisuutenne on keisarillinen.
 

TAMORA

 
Olen keisarinna; tuoss' on keisari.
 

TALONPOIKA

 
Vai tuo se on! – Jumala ja pyhä Tapani antakoon teille hyvää iltaa!
Tuon tässä teille kirjeen ja pari kyyhkystä tässä.
 

(Saturninus lukee kirjeen.)

SATURNINUS

 
Pois viekää, palkaks oiti hirttäkää!
 

TALONPOIKA

 
Kuinka paljon rahaa saan?
 

TAMORA

 
Saat mennä hirteen, poika, kuuletko.
TALONPOIKA. Vai hirteen! Silloin maarinkin olen hankkinut kaulalleni autuaallisen lopun.
 

(Poistuu vartijain saattamana.)

SATURNINUS

 
Kavala, kuulumaton häväistys!
Moist' ilkikonnuuttako pitää sietää?
Kyll' arvaan, mistä tämä juoni johtuu.
Tuon kärsisinkö? Petturit nuo pojat,
Jotk' oikeus näki syypäiks veljen murhaan,
Minäkö laittomasti teurastin? —
Tukasta tänne laahatkaa se konna
Ei ikä häntä eikä arvo suojaa. —
Tuon korskan ivan tähden sinut silvon.
Ovela houkka, minut valtaan autoit
Vain hallitakses minua ja Roomaa.
 

(Aemilius tulee.)

 
Aemilius, mit' uutta?
 

AEMILIUS

 
                      Miekkaan, miehet!
Parempaa syyt' ei Roomall' ollut koskaan.
Ko'onneet ovat gootit sotajoukon
Lujia, saaliin-ahneit' urhoja;
Jo tänne marssivat, ja heitä johtaa
Lucius, vanhan Titus-ukon poika,
Jok' uhkaa tehdä kostonretkellään
Tuhompaa vielä kuin Coriolanus.
 

SATURNINUS

 
Kuin? Lucius-urho goottein päällikkönä?
Se sana koski; pääni painuu, niinkuin
Vilussa kukka, myrskyn suussa heinä.
Niin, niin, nyt alkaa surut lähetä.
Se alhaiso, se, nähkääs, häntä suosii:
He sanovat – sen olen usein kuullut,
Kun salapuvuss' olen liikkunut —
Luciuksen karkoituksen laittomaksi,
Ja toivoisivat häntä keisariksi.
 

TAMORA

 
Pois pelko! Onhan kaupunkimme luja!
 

SATURNINUS

 
Niin, mutta kansa suosii Luciusta
Ja luopuu minusta ja auttaa häntä.
 

TAMORA

 
Kun keisar' olet, keisarina toimi!
Pimittää voiko sääskiparvi päivän?
Suvaitsee kotka lintusien laulaa,
Ei kysy, mikä laulun tarkoitus;
Se tietää että siipeins' siimeksellä
Mykistää, milloin tahtoo, laulajan.
Niin sinäi Rooman huimapäiden tee.
Hyvitä mieles; tiedä, keisari:
Andronicuksen sanoilla ma hurmaan
Makeemmilla ja tuhokkaammilla
Kuin lampaan apila, tai täky kalan;
Tuo toiseen taudin herkullinen ruoka,
Ja toisen täkykoukku haavoittaa.
 

SATURNINUS

 
Pojaltaan armoa ei meille pyydä.
 

TAMORA

 
Sen tekee, Tamora jos häntä pyytää.
Min' imartelen, täytän vanhan korvat
Makeimmin sanoin; vaikk' ois korva kuuro
Ja sydän voittaa mahdoton, niin täytyy
Mun kieltäin kuulla sydämmen ja korvan. —
 

(Aemiliukselle.) Edellä mene sinä airuena;

 
Sano, että keisar' urho Luciusta
Tavata tahtoo; kohtauspaikaks määrää
Andronicuksen, vanhan isän, talo.
 

SATURNIUS

 
Aemilius, täytä toimes arvokkaasti.
Jos panttivangin vaatii vakuudekseen,
Niin määrätköön mink' itse haluaa.
 

AEMILIUS

 
Teen taattavasti niinkuin käskette.
 

TAMORA

 
Nyt Titus-vanhuksen ma menen luo
Ja taidollani häntä houkuttelen
Gooteista vieroittamaan Luciuksen.
Nyt taaskin, rakas keisar, ilostu
Ja pelkos minun juonihini hautaa.
 

SATURNIUS

 
Sun onni suokoon hänet taivuttaa.
 

(Menevät.)